Voimaa voikukasta ja sanasia villivihanneksista

Kevät on täällä ja villivihannesten satokausi on alkanut ainakin näillä suunnilla. Versot ovat vielä pieniä, eikä ämpäri täyty nopeasti, mutta nuorinahan kasvit maistuvat parhaimmilta.

Villivihannesten keräily on jalo harrastus. Toiset puhuvat hortoilusta, mikä ainakin omalla kohdallani pitää usein paikkansa, sillä eksyn helposti. Kreikankielinen sana ”horta” tarkoittaa kuitenkin käsittääkseni villiyrttejä. Harrastajat puhuvat myös hortasta tarkoittaen luonnosta hortoilun tuloksena löytyviä käyttökasveja.

Villivihannekset ovat aivan erinomainen ja oikeastaan ilmainen tapa hankkia kallisarvoisia vitamiineja, kivennäisaineita ja sen sellaista. Monet luonnostamme löytyvät kasvit ovat ravinteikkaampia kuin oikeastaan mikään, mitä kaupasta voi sopuhintaan saada. Jos satut asumaan sopivalla paikalla ja tutustut hieman syötäviin kasveihin, niin käytössäsi on varsinainen runsaudensarvi.

Tarvitset vain sakset tai jonkin sopivan teräaseen, sään mukaiset vaatteet, jotka saavat likaantua, jos likaantuvat ja jonkin astian tai pussin, johon kasveja voi keräillä (muovikassi sopii tarkoitukseen hyvin).

Ohdakkeen varsia munalla

Villivihannekset ovat terveellisiä myös jo ennen vatsaasi päätymistä. Luonnossa liikkuminen tekee hyvää sekä mielelle että keholle. On hyvä kävellä vaihtelevassa maastossa ja kasvien poimiminen käy välillä melkein joogasta, jos ja kun joudut pujottelemaan oksien väleistä ja poimimaan kasveja rinteistä ja kivikoista. Homma vetreyttää kroppaa mukavasti talven horrostamisen jälkeen.

Hyttyset ja sen sellaiset öttiäiset toki tekevät hommasta välillä hieman tuskaisaa, kun niiden aika koittaa. Niiden takia ei kuitenkaan kannata jättää herkkuja metsään, jos minulta kysytään. 

Villiyrttejä kerätessä on toki aina hyvä muistaa jokamiehenoikeudet ja toimia niiden mukaan. Ilman maanomistajan lupaa puista ei saa kerätä silmuja, lehtiä, kuorta tai mahlaa, kasvien juuria ei saa repiä, sirppiä tai vastaavia välineitä ei käytetä omin luvin, eikä minkäänlaista haittaa saa aiheuttaa luonnolle. Uhanalaisia tai rauhoitettuja lajeja ei saa keräillä, eikä luontoharrastaja tietenkään roskaa. Jos metsään jaksaa jotain kantaa, niin sen jaksaa viedä sieltä poiskin.

Keruupaikaksi valitaan tietysti mahdollisimman puhdas alue. Yrttejä ei kannata kerätä teiden ja polkujen vierestä. Jos alueella on paljon koirien jätöksiä, jätä se rauhaan. Mitä vaikeakulkuisempi paikka on, ja mitä kapeampia ja harvemmassa olemassa olevat polut ovat, sitä todennäköisemmin alue on kutakuinkin puhdas. On aina hyvä merkki, jos näet muita ihmisiä hyvin harvoin, eikä maastossa ole jätteitä.

Äläkä missään nimessä keräile kasveja, joiden identiteetistä et ole aivan varma. Kannattaa opetella tunnistamaan Suomen myrkkykasveja sen verran, ettet niitä ainakaan poimi vahingossa mukaasi. Jos olet aloittelija, en suosittele keräämään sarjakukkaisia eli niitä koiranputken näköisiä kasveja ollenkaan. Niissä on muutama tappavan myrkyllinen laji. Filosofi Sokrates oli ehkä näiden kasvien tunnetuin uhri.

Aloittelijalle esimerkiksi voikukka, maitohorsma ja nokkonen ovat hyviä ja turvallisia keräilykohteita. Nokkonenkin lakkaa pistelemästä kuivattuna tai käytyään kiehuvassa vedessä.

Kalaa ja sekalaisia villivihanneksia (koristeena villiorvokkeja)

Itse olen pääasiassa keräillyt voikukkaa tänä keväänä, mutta mukaan on tarttunut myös puolukan ja ahomansikan lehtiä, joista olen keitellyt teetä. Muuta ei ole vielä kauheasti löytynytkään.

Koska olen tänä keväänä keskittynyt enimmäkseen voikukan keräilyyn, eikä muuta vielä oikein olekaan, esittelen kasvin tässä hieman lähemmin.



Voikukka (Taraxacum officinale)

Kuva: Wikipedia

Voikukka on kaikille tuttu rikkaruoho, mutta myöskin hieno villivihannes. Kasvin voi sekoittaa ehkä maitiaisiin ja valvatteihin, mutta nekin ovat syömäkelpoisia, joskin maultaan kirpakampia. Lehdet ovat helposti tunnistettavissa jo ennen kukintaa.

Koko kasvi juurineen on käytettävissä. Kasvia voi keräillä keväästä syksyyn, mutta parhaita lehdet ovat aikaisin keväällä. Myöhemmin ne ovat hieman kitkeriä, mutta silloinkin maitiaista sisältävän lehtiruodin voi leikata pois, eikä maku ole sen kummempi.

Lehtiä voi käyttää kuin pinaattia ja etenkin kukkien nuput ovat herkullisia. Niitä voi paistaa pannulla ja olen kuullut joidenkin säilövän niitä etikkaan, jolloin ne ovat kuin kapriksia. Voikukkatee on myös hyvää.

Onpa voikukkaa käytetty rohtonakin ja professori Sinikka Piipon mukaan (Suomen luonnon lääkekasvit, s. 179-181) kasvilla tosiaan on lääkinnällisiä vaikutuksia ja siitä löytyy reippaasti mm. A-, K-, B- ja C-vitamiinia ja antioksidantteja.

Voikukka puhdistaa maksaa ja voi auttaa vatsan ongelmiin. Se voi alentaa verenpainetta ja kolesterolia. Myös diabeetikot voivat hyötyä voikukan syömisestä. Sinikka Piipon mukaan kasvi voi auttaa verensokerin pitämisessä tasaisena. Ulkoisesti käytettynä voikukka voi esimerkiksi edistää palovammojen parantumista.

Jos sinulla on matala verenpaine tai kärsit tukoksista sappitiehyissä tai suolistossa, tai sinulla on sappirakon tulehdus, ei voikukkaa kannata käyttää. Kasvi myös kerää itseensä raskasmetalleja ympäristöstään, joten on erittäin tärkeää, että keräilet yrttisi puhtaasta paikasta.

Voikukka on kokemukseni mukaan aika yleispätevä vihannes, joka sopii keittoihin ja vaikka wokkeihin. Olenpa joskus tehnyt voikukasta ”pinaattilättyjä”, eivätkä syöjät huomanneet niissä mitään erikoista. Lehdistä tulee myös aivan kelvollista teetä.

Ilmeisesti voikukka myös maistuu aivan erityisen hyvältä sinihomejuuston kanssa. Itse en ole vielä kokeillut, mutta osaan kyllä kuvitella, että näin on näreet.

Tässä alla on kuvia muutamasta viime aikoina nauttimastani ateriasta.

Pannulla paistettua ohrarieskaa voikukanlehdillä ja linsseillä (taisi jossain välissä olla sinappiakin):

Herneen ituja, voikukkaa ja ohraa:

Oman kokemukseni mukaan villiyrttien syöminen tosiaan parantaa sekä henkistä että fyysistä hyvinvointia. Kun keväisin aloitan niiden keräilyn ja syömisen, huomaan pian selvän muutoksen olotilassani. On paljon virkeämpi ja terveempi olo. Tunnen selvästi kropassani, että tämä on ravintoa, jota ihmisen pitäisi syödä.


Lähteet:
Piippo, S. 2018: Suomen luonnon lääkekasvit. Tammi, Helsinki.
Lehmuskallio, E & Lehmuskallio J. 2019: Luonnon villit käyttökasvit. Readme.fi, Helsinki.