Mukipullaa ja elämää ilman liettä

(Pullaresepti löytyy tuosta alempaa, jos haluat suoraan hypätä sinne.)

Eilen meidän vanha hellamme päätti sanoa itsensä irti. Uunin vastus syttyi jonkin sähkövian vuoksi palamaan. Onneksi kämppäkaverini oli keittiössä ja pääsi nopeasti hätiin. Vastus kuulemma sylki kipinöitä ja tulenlieskoja. Näin maallikkoina päätimme olla käyttämättä keittolevyjäkään. Ei tuohon rotiskoon ole enää luottamista. Ei ainakaan ennen kuin joku sähköasioista enemmän perillä oleva on käynyt sitä katsomassa.

Olemme tässä odotelleet jotain toimintaa huoltoyhtiön puolelta, mutta eipä ole vielä mitään kuulunut. Kuka tietää, milloin mitään näinä aikoina tapahtuu. Saatamme näköjään joutua elelemään ilman liettä jonkin aikaa.

Ruoanlaittaminen kävi nopeasti mutkikkaaksi. Meillä ei tietenkään ole varaa noutoruokaan, eikä kummallakaan ole liiemmin mitään raakana tai kypsentämättä syötäväksi kelpaavaa tai helposti mikroaaltouunissa kokattavaa. Uuteen ruokaankaan ei ole oikein varoja. Kämppis oikein kiehui kiukusta, kun ei päässytkään paistamaan lihapulliaan.

Meillä on onneksi tuo mummon vanha mikroaaltouuni. Ilman sitä olisimme syvällä keltaisessa nesteessä, vaikkei sekään nyt missään priimakunnossa ole. Kupukin on kadonnut jonnekin aikojen saatossa. En ole aikaisemmin juuri kokkaillut mikrolla, mutta nyt on selvästi korkea aika opetella. Tämähän voi olla ihan mielenkiintoinen haaste. Ainahan sitä voi jotain oppia. Internet väittää, että mikroaaltouunilla voi tosiaan oikeasti laittaakin ruokaa. (Minulla on myös risukeitin. Hätätilanteessa sekin voisi olla ihan varteenotettava vaihtoehto.)

Tässä on käynyt mielessä kaikenlaista. Jos tuo mikrokin hajoaa, mikä on aivan mahdollista, niin olemme sitten kahvinkeittimen ja tuon risupöntön varassa. Mitä kaikkea kahvinkeittimellä voi kypsentää? En ole aivan varma, haluanko ottaa asiasta selvää.

Pääseekö tämä iloinen risukeitin taas tositoimiin? (Hommattu Varustelekasta)

Tämän tapauksen kunniaksi päätin jakaa munattoman ja maidottoman mikropullareseptini. Pullasta tulee näillä aineksilla myös täysin vegaaninen. Mikäänhän ei tietenkään estä Sinua korvaamasta vettä maidolla.

Vegaaninen mukipulla mikrossa

Tarpeet:

-Muki
-Sokeria
-Hieman suolaa
-Ruokasoodaa
-Vehnäjauhoa
-Ruokaöljyä
-Vettä


Lisukkeeksi hilloa, tomusokeria, marjoja, kermavaahtoa tai mitä sinulla nyt sitten onkin, jos on.

Kuvassa ovat kaikki ainekset vettä lukuun ottamatta.

Sekoita kuiva-ainekset keskenään sopivassa suhteessa niin, että ne täyttävät noin puolet mukistasi. En itse ole mitenkään erityisen tarkka. Noin puoli teelusikallista ruokasoodaa riittää ja sokeria täytyy tietysti lisätä kunnolla. Suolaa vain ripaus.

Seuraavaksi lisätään öljy ja vesi. Sekoittele taikinaa esimerkiksi puukollasi ja lisää vettä, kunnes taikina on sellaista paksua puuroa.

Mikrovalmis pullataikina

Lämmitä taikinaa mikrossa noin 2 minuuttia. Jos tuotos näyttää vielä hieman löysältä tai raa’alta, pane se takaisin mikroon noin minuutiksi. Pulla turpoaa reippaasti ja näyttää oudon aivomaiselta. Siihen ei tietenkään synny rapeaa pintaa, mutta tuo maistuu paremmalta kuin luulisi. Voisi olla pahempaakin.


Kun pulla on valmis, kaavi se ulos mukistasi ja syö se. 

Tältä se näyttää.

Voimaa voikukasta ja sanasia villivihanneksista

Kevät on täällä ja villivihannesten satokausi on alkanut ainakin näillä suunnilla. Versot ovat vielä pieniä, eikä ämpäri täyty nopeasti, mutta nuorinahan kasvit maistuvat parhaimmilta.

Villivihannesten keräily on jalo harrastus. Toiset puhuvat hortoilusta, mikä ainakin omalla kohdallani pitää usein paikkansa, sillä eksyn helposti. Kreikankielinen sana ”horta” tarkoittaa kuitenkin käsittääkseni villiyrttejä. Harrastajat puhuvat myös hortasta tarkoittaen luonnosta hortoilun tuloksena löytyviä käyttökasveja.

Villivihannekset ovat aivan erinomainen ja oikeastaan ilmainen tapa hankkia kallisarvoisia vitamiineja, kivennäisaineita ja sen sellaista. Monet luonnostamme löytyvät kasvit ovat ravinteikkaampia kuin oikeastaan mikään, mitä kaupasta voi sopuhintaan saada. Jos satut asumaan sopivalla paikalla ja tutustut hieman syötäviin kasveihin, niin käytössäsi on varsinainen runsaudensarvi.

Tarvitset vain sakset tai jonkin sopivan teräaseen, sään mukaiset vaatteet, jotka saavat likaantua, jos likaantuvat ja jonkin astian tai pussin, johon kasveja voi keräillä (muovikassi sopii tarkoitukseen hyvin).

Ohdakkeen varsia munalla

Villivihannekset ovat terveellisiä myös jo ennen vatsaasi päätymistä. Luonnossa liikkuminen tekee hyvää sekä mielelle että keholle. On hyvä kävellä vaihtelevassa maastossa ja kasvien poimiminen käy välillä melkein joogasta, jos ja kun joudut pujottelemaan oksien väleistä ja poimimaan kasveja rinteistä ja kivikoista. Homma vetreyttää kroppaa mukavasti talven horrostamisen jälkeen.

Hyttyset ja sen sellaiset öttiäiset toki tekevät hommasta välillä hieman tuskaisaa, kun niiden aika koittaa. Niiden takia ei kuitenkaan kannata jättää herkkuja metsään, jos minulta kysytään. 

Villiyrttejä kerätessä on toki aina hyvä muistaa jokamiehenoikeudet ja toimia niiden mukaan. Ilman maanomistajan lupaa puista ei saa kerätä silmuja, lehtiä, kuorta tai mahlaa, kasvien juuria ei saa repiä, sirppiä tai vastaavia välineitä ei käytetä omin luvin, eikä minkäänlaista haittaa saa aiheuttaa luonnolle. Uhanalaisia tai rauhoitettuja lajeja ei saa keräillä, eikä luontoharrastaja tietenkään roskaa. Jos metsään jaksaa jotain kantaa, niin sen jaksaa viedä sieltä poiskin.

Keruupaikaksi valitaan tietysti mahdollisimman puhdas alue. Yrttejä ei kannata kerätä teiden ja polkujen vierestä. Jos alueella on paljon koirien jätöksiä, jätä se rauhaan. Mitä vaikeakulkuisempi paikka on, ja mitä kapeampia ja harvemmassa olemassa olevat polut ovat, sitä todennäköisemmin alue on kutakuinkin puhdas. On aina hyvä merkki, jos näet muita ihmisiä hyvin harvoin, eikä maastossa ole jätteitä.

Äläkä missään nimessä keräile kasveja, joiden identiteetistä et ole aivan varma. Kannattaa opetella tunnistamaan Suomen myrkkykasveja sen verran, ettet niitä ainakaan poimi vahingossa mukaasi. Jos olet aloittelija, en suosittele keräämään sarjakukkaisia eli niitä koiranputken näköisiä kasveja ollenkaan. Niissä on muutama tappavan myrkyllinen laji. Filosofi Sokrates oli ehkä näiden kasvien tunnetuin uhri.

Aloittelijalle esimerkiksi voikukka, maitohorsma ja nokkonen ovat hyviä ja turvallisia keräilykohteita. Nokkonenkin lakkaa pistelemästä kuivattuna tai käytyään kiehuvassa vedessä.

Kalaa ja sekalaisia villivihanneksia (koristeena villiorvokkeja)

Itse olen pääasiassa keräillyt voikukkaa tänä keväänä, mutta mukaan on tarttunut myös puolukan ja ahomansikan lehtiä, joista olen keitellyt teetä. Muuta ei ole vielä kauheasti löytynytkään.

Koska olen tänä keväänä keskittynyt enimmäkseen voikukan keräilyyn, eikä muuta vielä oikein olekaan, esittelen kasvin tässä hieman lähemmin.



Voikukka (Taraxacum officinale)

Kuva: Wikipedia

Voikukka on kaikille tuttu rikkaruoho, mutta myöskin hieno villivihannes. Kasvin voi sekoittaa ehkä maitiaisiin ja valvatteihin, mutta nekin ovat syömäkelpoisia, joskin maultaan kirpakampia. Lehdet ovat helposti tunnistettavissa jo ennen kukintaa.

Koko kasvi juurineen on käytettävissä. Kasvia voi keräillä keväästä syksyyn, mutta parhaita lehdet ovat aikaisin keväällä. Myöhemmin ne ovat hieman kitkeriä, mutta silloinkin maitiaista sisältävän lehtiruodin voi leikata pois, eikä maku ole sen kummempi.

Lehtiä voi käyttää kuin pinaattia ja etenkin kukkien nuput ovat herkullisia. Niitä voi paistaa pannulla ja olen kuullut joidenkin säilövän niitä etikkaan, jolloin ne ovat kuin kapriksia. Voikukkatee on myös hyvää.

Onpa voikukkaa käytetty rohtonakin ja professori Sinikka Piipon mukaan (Suomen luonnon lääkekasvit, s. 179-181) kasvilla tosiaan on lääkinnällisiä vaikutuksia ja siitä löytyy reippaasti mm. A-, K-, B- ja C-vitamiinia ja antioksidantteja.

Voikukka puhdistaa maksaa ja voi auttaa vatsan ongelmiin. Se voi alentaa verenpainetta ja kolesterolia. Myös diabeetikot voivat hyötyä voikukan syömisestä. Sinikka Piipon mukaan kasvi voi auttaa verensokerin pitämisessä tasaisena. Ulkoisesti käytettynä voikukka voi esimerkiksi edistää palovammojen parantumista.

Jos sinulla on matala verenpaine tai kärsit tukoksista sappitiehyissä tai suolistossa, tai sinulla on sappirakon tulehdus, ei voikukkaa kannata käyttää. Kasvi myös kerää itseensä raskasmetalleja ympäristöstään, joten on erittäin tärkeää, että keräilet yrttisi puhtaasta paikasta.

Voikukka on kokemukseni mukaan aika yleispätevä vihannes, joka sopii keittoihin ja vaikka wokkeihin. Olenpa joskus tehnyt voikukasta ”pinaattilättyjä”, eivätkä syöjät huomanneet niissä mitään erikoista. Lehdistä tulee myös aivan kelvollista teetä.

Ilmeisesti voikukka myös maistuu aivan erityisen hyvältä sinihomejuuston kanssa. Itse en ole vielä kokeillut, mutta osaan kyllä kuvitella, että näin on näreet.

Tässä alla on kuvia muutamasta viime aikoina nauttimastani ateriasta.

Pannulla paistettua ohrarieskaa voikukanlehdillä ja linsseillä (taisi jossain välissä olla sinappiakin):

Herneen ituja, voikukkaa ja ohraa:

Oman kokemukseni mukaan villiyrttien syöminen tosiaan parantaa sekä henkistä että fyysistä hyvinvointia. Kun keväisin aloitan niiden keräilyn ja syömisen, huomaan pian selvän muutoksen olotilassani. On paljon virkeämpi ja terveempi olo. Tunnen selvästi kropassani, että tämä on ravintoa, jota ihmisen pitäisi syödä.


Lähteet:
Piippo, S. 2018: Suomen luonnon lääkekasvit. Tammi, Helsinki.
Lehmuskallio, E & Lehmuskallio J. 2019: Luonnon villit käyttökasvit. Readme.fi, Helsinki.

Bataatin tarina, OSA 2

Istutin bataatin ruukkuun siinä kolmisen viikkoa sitten (tässä on linkki). Tuossa kirjoituspöytäni päällä tuo on pönöttänyt siitä lähtien, eikä ole muuttunut miksikään. En ole siitä huolissani ollut, kun mukula ei ole nahistunut tai ruvennut haisemaan. Kun viimeksi kasvattelin bataattia, muistan sen lähteneen kasvamaan hieman nopeammin, mutta tuosta on kuitenkin jo yli kymmenen vuotta, eikä muistini ei ole koskaan ollut siitä parhaimmasta päästä.

Lueskelin tässä myös, että osa kaupoista saatavista bataateista ovat saaneet itämisen estävän käsittelyn, joten pohdiskelin, olenko hoivaillut kuollutta mötikkää. 

Tänään päätin siirtää toveri ystävä bataatin suurempaan ruukkuun, kun sellaisia sain viimeinkin hankittua. Huomasinpa sitten ilokseni projektin aikana, että mukula on kuin onkin ryhtynyt kasvattamaan juuria. Kasvu on yhä varsin vähäistä, mutta tästähän se lähtee. Ehkä jo pian pääsen herkuttelemaan bataatinlehdillä.

Juurta pukkaa

Hetken mielijohteesta työnsin samaan ruukkuun pari nauriin siementä. En nyt näin jälkikäteen asiaa ajatellessani ole aivan varma, oliko se lopulta hyvä idea vai ei, mutta antaa niiden nyt olla. Seurauksien kanssa pitää sitten vain elää.

Bataatti uudessa ruukussaan. Etualalla näkyy jotenkuten jerikonruusu.

Löysin myös eilen kasvamaan lähteneen sipulin jääkaapistamme. Istutin senkin nyt samalla omaan ruukkuunsa, kun tuo nyt niin eläväinen kerran on.

Nämä tällaiset postaukset saattavat olla hieman turhia, mutta aloitin jo. Olen vähän tällainen luonnon ystävä, ja kasvattelen mielelläni kotonani kaikenlaista. Se on minulle eräänlainen harrastus.

Sipuli

Huonekasvit ovat usein hintavia, mutta vihreyttä rakastava ihminen voi helposti löytää kaikenlaista kaupan vihanneshyllyltä. Yksi mielenkiintoisimmista kokeiluistani oli inkivääri, jonka istutin ruukkuun. Tuo kasvoi suorastaan hirviömäistä vauhtia.

Kaikenlaista voi aina kokeilla. Jos silmänsä pitää auki, voi pienellä tuurilla löytää ulkoakin jotain. Kerran löysin kadulta kyssäkaalin. Silloin söin sen, mutta olisi tuon voinut ruukkuunkin tökätä. En tiedä, miksi ihmiset hylkäävät vihanneksia kaduille, mutta sitä tapahtuu. Ehkäpä tämä on jokin outo paikallinen ilmiö. 

Keväisin rannoille ajautuu kaikenlaisia juurimukuloita. Olen uteliaisuuttani tuonut joskus sellaisenkin kotiin ja katsonut, mitä siitä kasvaa. Tuo osoittautui vehkaksi (calla palustris), jonka lopulta "vapautin" luontoon. 

Elävä vihreys tuo aina eloa minne tahansa. Varsinkin, jos on syystä tai toisesta hieman jumissa betonilaatikossaan, niin kasvit ovat ihan mukava tapa tuoda palanen luontoa kotiinsa. Olenpa joskus kuullut terapeutinkin suositelleen potilaalleen huonekasvin hankkimista.

Tölkkirokkaa vai itse tehtyä hernekeittoa?

Kumpaan tarttuisit?

Kannattaako köyhän ostaa hernekeittonsa tölkitettynä vai tehdä se itse? Saako pussillisesta kuivattuja herneitä enemmän irti kuin purkkitavarasta? Olemme asuintoverini kanssa jakautuneet kahteen leiriin asian suhteen ja aiheesta saisi epäilemättä aikaan kovemmankin väittelyn tai ehkä kaksintaistelunkin, jos oikein yrittäisi. Omasta mielestäni kuivaherneet peittoavat ehdottomasti tölkkikeiton.

Ajattelin tässä sitten aikani kuluksi tehdä pientä vertailua ja tutkiskella hieman kustannuksia, ravintoarvoja ja kyseisten elintarvikkeen muita käyttötarkoituksia. 

Tölkkihernekeitto

Jokainen suomalainen, joka ei palkokasviallergiasta kärsi, on aivan varmasti joskus ainakin maistanut tätä herkkua. Sitä löytyy monen opiskelijan ruokakomerosta tai sängyn alta, ja sitä on helppo valmistaa vaikka eräretkellä mukavaksi lämmikkeeksi. 

Itse vein opiskeluaikoinani erään etelästä tulleen vaihto-oppilaan ihmettelemään järven jäätä ja sitten keittelin meille tölkillisen hernekeittoa, kun tuulen piekseminä saavuimme takaisin kämpille. Se oli oikein mukava päivä, ja veikkaisin, että monilla muillakin on lämpimiä tölkkihernekeittomuistoja. Sanotaan jokaisella olevan jokin tarina tequilaan liittyen, mutta niin on säilöttyyn hernekeittoonkin.

Hernekeiton saa nopeasti lautaselle, ja sen oma tölkki toimii kaiken lisäksi kätevänä mittana. Tuolloin eläessäni villiä opiskelijaelämääni kuulin erikoisempiakin juttuja. Jotkut tekivät hernekeitosta pihvejä ja pyöryköitä. En ikinä nähnyt sellaisia opiskelijoiden grilli-illoissa, mutta joskus tuotakin pitäisi kokeilla.

Kuivatut herneet

Lähes jokainen varmasti tunnustaa, että itse tehty hernekeitto peittoaa aina tölkkimurkinan, mutta mielestäni kuivattujen herneiden hienous ei oikeastaan ole niiden potentiaalissa muuttua herkulliseksi keitoksi. Ostaessasi tavallisen pussillisen herneitä, saat nimittäin puoli kiloa eläviä siemeniä.

Mitä näillä elävillä siemenillä sitten voi tehdä? No nehän ovat pian tuoretta vihreää ravintoa! Niiden idättäminen on erittäin helppoa. Kokemukseni mukaan herneet tuppaavat itämään sopivan kosteissa oloissa oikein hanakasti.  Niistä voi myös saada herneenversoja, jotka leikkaamisen jälkeen kasvavat taas ennalleen. Versot voivat siis olla varsinainen runsaudensarvi. Tällä hetkellä olen tekemässä kokeiluja muutamien eri kasvien versojen kanssa. Palailen asiaan sitten hieman viisaampana.

Tässä on linkki postaukseen, jossa idätin herneitä.

Kasvamassa olevia herneen ituja

Idätys ja versotus ovat mukavaa lapsillekin hyvin sopivaa puuhaa. Yhdestä tavallisesta hernepussista saa suorastaan valtaisan määrän ituja ja versoja, joita voi syödä raakanakin. Idut ovat myös erittäin terveellistä superruokaa. Joidenkin lähteiden mukaan herneiden idut ovat hieman vaikeasti sulavaa ravintoa, mutta pieni kypsentäminen voi helpottaa asiaa. Itselläni ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia.

Huono puoli tässä hommassa on tietty se, että tämä vaatii kärsivällisyyttä. Mikään ei ole alle puolessa tunnissa lautasella. Hernekeittoa varten herneitä on liotettava yön yli ja keiteltävä sellaiset pari tuntia. Idättämiseen menee päiviä ja versottamiseen päälle viikko.

Yhteenveto

Mielekkäin tapa vertailla näitä kahta tuotetta on luultavasti asettaa kaksi käsin kosketeltavaa pakkausta vastakkain. Eli yksi tölkki vastaan yksi pussillinen herneitä. Tein tällaisen taulukon tutkiskeltuani purkillista Lunden-merkkistä hernekeittoa ja pussillista Risetin kuivattuja herneitä. (Painolla tarkoitan tässä ilmoitettua pakkauksen kuivapainoa.)

Kuten taulukostani näkyy, tölkkihernekeitto riittää yhdeksi ateriaksi yhdelle ihmiselle, jonka päivittäinen energiantarve on siinä 1500-2000 kcal. Pussillisesta kuivattuja herneitä taas saa suhteellisen tuhdin annoksen sekä energiaa että proteiinia ja pienellä lisällä sillä kattaa koko päivän energiantarpeen.

Itse tehtyyn hernekeittoon toki tavallisesti lisätään kaikenlaista ja hinta kasvaa helposti hyvinkin korkeaksi, mutta esimerkiksi öljyssä paistettu soija- tai härkäpapurouhe (kuivapakkauksessa on noin 5-10 annosta)  ei paljoa kustanna ja sisältää paljon energiaa. Rohkea tai epätoivoinen voisi maustaa keittonsa vaikka auringonkukansiemenillä. Olenpa kerran jos toisenkin keittänyt kattilallisen pelkkiä herneitä päiväksi ja syönyt siitä, kun nälkä yllätti. 

Kuivaherneistä keitetystä sopasta voi saada myös eräänlaista hummuksen korviketta leivän päälle, jos siihen lisää reippaan lorauksen öljyä ja mausteita maun ja budjetin mukaan.

Laskeskelin myös hernekeiton valmistukseen kuluvan sähkön hintaa sillä oletuksella, että purkkihernekeitto kiehutetaan ja sitten levy sammutetaan, ja itse tehtyä hernekeittoa pidetään levyllä yli kaksi tuntia. Ero toki oli merkittävä, mutta kuitenkin liikuttiin niin pienissä rahamäärissä, etten edes minä tuntenut tarvetta sisällyttää noita senttejä taulukoihini.

Oletin alunperin, että purkkihernekeitossa olisi enemmän lisäaineita, mutta eipä niissä oikeastaan sellaisia ole. Eivät ne siis millään lailla huonoa ravintoa ole. Tölkki voi olla mukava kaveri, kun ei ole aikaa tai sähköä keittelyyn, tai idätys ei vain onnistu.