Mukipullaa ja elämää ilman liettä

(Pullaresepti löytyy tuosta alempaa, jos haluat suoraan hypätä sinne.)

Eilen meidän vanha hellamme päätti sanoa itsensä irti. Uunin vastus syttyi jonkin sähkövian vuoksi palamaan. Onneksi kämppäkaverini oli keittiössä ja pääsi nopeasti hätiin. Vastus kuulemma sylki kipinöitä ja tulenlieskoja. Näin maallikkoina päätimme olla käyttämättä keittolevyjäkään. Ei tuohon rotiskoon ole enää luottamista. Ei ainakaan ennen kuin joku sähköasioista enemmän perillä oleva on käynyt sitä katsomassa.

Olemme tässä odotelleet jotain toimintaa huoltoyhtiön puolelta, mutta eipä ole vielä mitään kuulunut. Kuka tietää, milloin mitään näinä aikoina tapahtuu. Saatamme näköjään joutua elelemään ilman liettä jonkin aikaa.

Ruoanlaittaminen kävi nopeasti mutkikkaaksi. Meillä ei tietenkään ole varaa noutoruokaan, eikä kummallakaan ole liiemmin mitään raakana tai kypsentämättä syötäväksi kelpaavaa tai helposti mikroaaltouunissa kokattavaa. Uuteen ruokaankaan ei ole oikein varoja. Kämppis oikein kiehui kiukusta, kun ei päässytkään paistamaan lihapulliaan.

Meillä on onneksi tuo mummon vanha mikroaaltouuni. Ilman sitä olisimme syvällä keltaisessa nesteessä, vaikkei sekään nyt missään priimakunnossa ole. Kupukin on kadonnut jonnekin aikojen saatossa. En ole aikaisemmin juuri kokkaillut mikrolla, mutta nyt on selvästi korkea aika opetella. Tämähän voi olla ihan mielenkiintoinen haaste. Ainahan sitä voi jotain oppia. Internet väittää, että mikroaaltouunilla voi tosiaan oikeasti laittaakin ruokaa. (Minulla on myös risukeitin. Hätätilanteessa sekin voisi olla ihan varteenotettava vaihtoehto.)

Tässä on käynyt mielessä kaikenlaista. Jos tuo mikrokin hajoaa, mikä on aivan mahdollista, niin olemme sitten kahvinkeittimen ja tuon risupöntön varassa. Mitä kaikkea kahvinkeittimellä voi kypsentää? En ole aivan varma, haluanko ottaa asiasta selvää.

Pääseekö tämä iloinen risukeitin taas tositoimiin? (Hommattu Varustelekasta)

Tämän tapauksen kunniaksi päätin jakaa munattoman ja maidottoman mikropullareseptini. Pullasta tulee näillä aineksilla myös täysin vegaaninen. Mikäänhän ei tietenkään estä Sinua korvaamasta vettä maidolla.

Vegaaninen mukipulla mikrossa

Tarpeet:

-Muki
-Sokeria
-Hieman suolaa
-Ruokasoodaa
-Vehnäjauhoa
-Ruokaöljyä
-Vettä


Lisukkeeksi hilloa, tomusokeria, marjoja, kermavaahtoa tai mitä sinulla nyt sitten onkin, jos on.

Kuvassa ovat kaikki ainekset vettä lukuun ottamatta.

Sekoita kuiva-ainekset keskenään sopivassa suhteessa niin, että ne täyttävät noin puolet mukistasi. En itse ole mitenkään erityisen tarkka. Noin puoli teelusikallista ruokasoodaa riittää ja sokeria täytyy tietysti lisätä kunnolla. Suolaa vain ripaus.

Seuraavaksi lisätään öljy ja vesi. Sekoittele taikinaa esimerkiksi puukollasi ja lisää vettä, kunnes taikina on sellaista paksua puuroa.

Mikrovalmis pullataikina

Lämmitä taikinaa mikrossa noin 2 minuuttia. Jos tuotos näyttää vielä hieman löysältä tai raa’alta, pane se takaisin mikroon noin minuutiksi. Pulla turpoaa reippaasti ja näyttää oudon aivomaiselta. Siihen ei tietenkään synny rapeaa pintaa, mutta tuo maistuu paremmalta kuin luulisi. Voisi olla pahempaakin.


Kun pulla on valmis, kaavi se ulos mukistasi ja syö se. 

Tältä se näyttää.

Voimaa voikukasta ja sanasia villivihanneksista

Kevät on täällä ja villivihannesten satokausi on alkanut ainakin näillä suunnilla. Versot ovat vielä pieniä, eikä ämpäri täyty nopeasti, mutta nuorinahan kasvit maistuvat parhaimmilta.

Villivihannesten keräily on jalo harrastus. Toiset puhuvat hortoilusta, mikä ainakin omalla kohdallani pitää usein paikkansa, sillä eksyn helposti. Kreikankielinen sana ”horta” tarkoittaa kuitenkin käsittääkseni villiyrttejä. Harrastajat puhuvat myös hortasta tarkoittaen luonnosta hortoilun tuloksena löytyviä käyttökasveja.

Villivihannekset ovat aivan erinomainen ja oikeastaan ilmainen tapa hankkia kallisarvoisia vitamiineja, kivennäisaineita ja sen sellaista. Monet luonnostamme löytyvät kasvit ovat ravinteikkaampia kuin oikeastaan mikään, mitä kaupasta voi sopuhintaan saada. Jos satut asumaan sopivalla paikalla ja tutustut hieman syötäviin kasveihin, niin käytössäsi on varsinainen runsaudensarvi.

Tarvitset vain sakset tai jonkin sopivan teräaseen, sään mukaiset vaatteet, jotka saavat likaantua, jos likaantuvat ja jonkin astian tai pussin, johon kasveja voi keräillä (muovikassi sopii tarkoitukseen hyvin).

Ohdakkeen varsia munalla

Villivihannekset ovat terveellisiä myös jo ennen vatsaasi päätymistä. Luonnossa liikkuminen tekee hyvää sekä mielelle että keholle. On hyvä kävellä vaihtelevassa maastossa ja kasvien poimiminen käy välillä melkein joogasta, jos ja kun joudut pujottelemaan oksien väleistä ja poimimaan kasveja rinteistä ja kivikoista. Homma vetreyttää kroppaa mukavasti talven horrostamisen jälkeen.

Hyttyset ja sen sellaiset öttiäiset toki tekevät hommasta välillä hieman tuskaisaa, kun niiden aika koittaa. Niiden takia ei kuitenkaan kannata jättää herkkuja metsään, jos minulta kysytään. 

Villiyrttejä kerätessä on toki aina hyvä muistaa jokamiehenoikeudet ja toimia niiden mukaan. Ilman maanomistajan lupaa puista ei saa kerätä silmuja, lehtiä, kuorta tai mahlaa, kasvien juuria ei saa repiä, sirppiä tai vastaavia välineitä ei käytetä omin luvin, eikä minkäänlaista haittaa saa aiheuttaa luonnolle. Uhanalaisia tai rauhoitettuja lajeja ei saa keräillä, eikä luontoharrastaja tietenkään roskaa. Jos metsään jaksaa jotain kantaa, niin sen jaksaa viedä sieltä poiskin.

Keruupaikaksi valitaan tietysti mahdollisimman puhdas alue. Yrttejä ei kannata kerätä teiden ja polkujen vierestä. Jos alueella on paljon koirien jätöksiä, jätä se rauhaan. Mitä vaikeakulkuisempi paikka on, ja mitä kapeampia ja harvemmassa olemassa olevat polut ovat, sitä todennäköisemmin alue on kutakuinkin puhdas. On aina hyvä merkki, jos näet muita ihmisiä hyvin harvoin, eikä maastossa ole jätteitä.

Äläkä missään nimessä keräile kasveja, joiden identiteetistä et ole aivan varma. Kannattaa opetella tunnistamaan Suomen myrkkykasveja sen verran, ettet niitä ainakaan poimi vahingossa mukaasi. Jos olet aloittelija, en suosittele keräämään sarjakukkaisia eli niitä koiranputken näköisiä kasveja ollenkaan. Niissä on muutama tappavan myrkyllinen laji. Filosofi Sokrates oli ehkä näiden kasvien tunnetuin uhri.

Aloittelijalle esimerkiksi voikukka, maitohorsma ja nokkonen ovat hyviä ja turvallisia keräilykohteita. Nokkonenkin lakkaa pistelemästä kuivattuna tai käytyään kiehuvassa vedessä.

Kalaa ja sekalaisia villivihanneksia (koristeena villiorvokkeja)

Itse olen pääasiassa keräillyt voikukkaa tänä keväänä, mutta mukaan on tarttunut myös puolukan ja ahomansikan lehtiä, joista olen keitellyt teetä. Muuta ei ole vielä kauheasti löytynytkään.

Koska olen tänä keväänä keskittynyt enimmäkseen voikukan keräilyyn, eikä muuta vielä oikein olekaan, esittelen kasvin tässä hieman lähemmin.



Voikukka (Taraxacum officinale)

Kuva: Wikipedia

Voikukka on kaikille tuttu rikkaruoho, mutta myöskin hieno villivihannes. Kasvin voi sekoittaa ehkä maitiaisiin ja valvatteihin, mutta nekin ovat syömäkelpoisia, joskin maultaan kirpakampia. Lehdet ovat helposti tunnistettavissa jo ennen kukintaa.

Koko kasvi juurineen on käytettävissä. Kasvia voi keräillä keväästä syksyyn, mutta parhaita lehdet ovat aikaisin keväällä. Myöhemmin ne ovat hieman kitkeriä, mutta silloinkin maitiaista sisältävän lehtiruodin voi leikata pois, eikä maku ole sen kummempi.

Lehtiä voi käyttää kuin pinaattia ja etenkin kukkien nuput ovat herkullisia. Niitä voi paistaa pannulla ja olen kuullut joidenkin säilövän niitä etikkaan, jolloin ne ovat kuin kapriksia. Voikukkatee on myös hyvää.

Onpa voikukkaa käytetty rohtonakin ja professori Sinikka Piipon mukaan (Suomen luonnon lääkekasvit, s. 179-181) kasvilla tosiaan on lääkinnällisiä vaikutuksia ja siitä löytyy reippaasti mm. A-, K-, B- ja C-vitamiinia ja antioksidantteja.

Voikukka puhdistaa maksaa ja voi auttaa vatsan ongelmiin. Se voi alentaa verenpainetta ja kolesterolia. Myös diabeetikot voivat hyötyä voikukan syömisestä. Sinikka Piipon mukaan kasvi voi auttaa verensokerin pitämisessä tasaisena. Ulkoisesti käytettynä voikukka voi esimerkiksi edistää palovammojen parantumista.

Jos sinulla on matala verenpaine tai kärsit tukoksista sappitiehyissä tai suolistossa, tai sinulla on sappirakon tulehdus, ei voikukkaa kannata käyttää. Kasvi myös kerää itseensä raskasmetalleja ympäristöstään, joten on erittäin tärkeää, että keräilet yrttisi puhtaasta paikasta.

Voikukka on kokemukseni mukaan aika yleispätevä vihannes, joka sopii keittoihin ja vaikka wokkeihin. Olenpa joskus tehnyt voikukasta ”pinaattilättyjä”, eivätkä syöjät huomanneet niissä mitään erikoista. Lehdistä tulee myös aivan kelvollista teetä.

Ilmeisesti voikukka myös maistuu aivan erityisen hyvältä sinihomejuuston kanssa. Itse en ole vielä kokeillut, mutta osaan kyllä kuvitella, että näin on näreet.

Tässä alla on kuvia muutamasta viime aikoina nauttimastani ateriasta.

Pannulla paistettua ohrarieskaa voikukanlehdillä ja linsseillä (taisi jossain välissä olla sinappiakin):

Herneen ituja, voikukkaa ja ohraa:

Oman kokemukseni mukaan villiyrttien syöminen tosiaan parantaa sekä henkistä että fyysistä hyvinvointia. Kun keväisin aloitan niiden keräilyn ja syömisen, huomaan pian selvän muutoksen olotilassani. On paljon virkeämpi ja terveempi olo. Tunnen selvästi kropassani, että tämä on ravintoa, jota ihmisen pitäisi syödä.


Lähteet:
Piippo, S. 2018: Suomen luonnon lääkekasvit. Tammi, Helsinki.
Lehmuskallio, E & Lehmuskallio J. 2019: Luonnon villit käyttökasvit. Readme.fi, Helsinki.

Bataatin tarina, OSA 2

Istutin bataatin ruukkuun siinä kolmisen viikkoa sitten (tässä on linkki). Tuossa kirjoituspöytäni päällä tuo on pönöttänyt siitä lähtien, eikä ole muuttunut miksikään. En ole siitä huolissani ollut, kun mukula ei ole nahistunut tai ruvennut haisemaan. Kun viimeksi kasvattelin bataattia, muistan sen lähteneen kasvamaan hieman nopeammin, mutta tuosta on kuitenkin jo yli kymmenen vuotta, eikä muistini ei ole koskaan ollut siitä parhaimmasta päästä.

Lueskelin tässä myös, että osa kaupoista saatavista bataateista ovat saaneet itämisen estävän käsittelyn, joten pohdiskelin, olenko hoivaillut kuollutta mötikkää. 

Tänään päätin siirtää toveri ystävä bataatin suurempaan ruukkuun, kun sellaisia sain viimeinkin hankittua. Huomasinpa sitten ilokseni projektin aikana, että mukula on kuin onkin ryhtynyt kasvattamaan juuria. Kasvu on yhä varsin vähäistä, mutta tästähän se lähtee. Ehkä jo pian pääsen herkuttelemaan bataatinlehdillä.

Juurta pukkaa

Hetken mielijohteesta työnsin samaan ruukkuun pari nauriin siementä. En nyt näin jälkikäteen asiaa ajatellessani ole aivan varma, oliko se lopulta hyvä idea vai ei, mutta antaa niiden nyt olla. Seurauksien kanssa pitää sitten vain elää.

Bataatti uudessa ruukussaan. Etualalla näkyy jotenkuten jerikonruusu.

Löysin myös eilen kasvamaan lähteneen sipulin jääkaapistamme. Istutin senkin nyt samalla omaan ruukkuunsa, kun tuo nyt niin eläväinen kerran on.

Nämä tällaiset postaukset saattavat olla hieman turhia, mutta aloitin jo. Olen vähän tällainen luonnon ystävä, ja kasvattelen mielelläni kotonani kaikenlaista. Se on minulle eräänlainen harrastus.

Sipuli

Huonekasvit ovat usein hintavia, mutta vihreyttä rakastava ihminen voi helposti löytää kaikenlaista kaupan vihanneshyllyltä. Yksi mielenkiintoisimmista kokeiluistani oli inkivääri, jonka istutin ruukkuun. Tuo kasvoi suorastaan hirviömäistä vauhtia.

Kaikenlaista voi aina kokeilla. Jos silmänsä pitää auki, voi pienellä tuurilla löytää ulkoakin jotain. Kerran löysin kadulta kyssäkaalin. Silloin söin sen, mutta olisi tuon voinut ruukkuunkin tökätä. En tiedä, miksi ihmiset hylkäävät vihanneksia kaduille, mutta sitä tapahtuu. Ehkäpä tämä on jokin outo paikallinen ilmiö. 

Keväisin rannoille ajautuu kaikenlaisia juurimukuloita. Olen uteliaisuuttani tuonut joskus sellaisenkin kotiin ja katsonut, mitä siitä kasvaa. Tuo osoittautui vehkaksi (calla palustris), jonka lopulta "vapautin" luontoon. 

Elävä vihreys tuo aina eloa minne tahansa. Varsinkin, jos on syystä tai toisesta hieman jumissa betonilaatikossaan, niin kasvit ovat ihan mukava tapa tuoda palanen luontoa kotiinsa. Olenpa joskus kuullut terapeutinkin suositelleen potilaalleen huonekasvin hankkimista.

Tölkkirokkaa vai itse tehtyä hernekeittoa?

Kumpaan tarttuisit?

Kannattaako köyhän ostaa hernekeittonsa tölkitettynä vai tehdä se itse? Saako pussillisesta kuivattuja herneitä enemmän irti kuin purkkitavarasta? Olemme asuintoverini kanssa jakautuneet kahteen leiriin asian suhteen ja aiheesta saisi epäilemättä aikaan kovemmankin väittelyn tai ehkä kaksintaistelunkin, jos oikein yrittäisi. Omasta mielestäni kuivaherneet peittoavat ehdottomasti tölkkikeiton.

Ajattelin tässä sitten aikani kuluksi tehdä pientä vertailua ja tutkiskella hieman kustannuksia, ravintoarvoja ja kyseisten elintarvikkeen muita käyttötarkoituksia. 

Tölkkihernekeitto

Jokainen suomalainen, joka ei palkokasviallergiasta kärsi, on aivan varmasti joskus ainakin maistanut tätä herkkua. Sitä löytyy monen opiskelijan ruokakomerosta tai sängyn alta, ja sitä on helppo valmistaa vaikka eräretkellä mukavaksi lämmikkeeksi. 

Itse vein opiskeluaikoinani erään etelästä tulleen vaihto-oppilaan ihmettelemään järven jäätä ja sitten keittelin meille tölkillisen hernekeittoa, kun tuulen piekseminä saavuimme takaisin kämpille. Se oli oikein mukava päivä, ja veikkaisin, että monilla muillakin on lämpimiä tölkkihernekeittomuistoja. Sanotaan jokaisella olevan jokin tarina tequilaan liittyen, mutta niin on säilöttyyn hernekeittoonkin.

Hernekeiton saa nopeasti lautaselle, ja sen oma tölkki toimii kaiken lisäksi kätevänä mittana. Tuolloin eläessäni villiä opiskelijaelämääni kuulin erikoisempiakin juttuja. Jotkut tekivät hernekeitosta pihvejä ja pyöryköitä. En ikinä nähnyt sellaisia opiskelijoiden grilli-illoissa, mutta joskus tuotakin pitäisi kokeilla.

Kuivatut herneet

Lähes jokainen varmasti tunnustaa, että itse tehty hernekeitto peittoaa aina tölkkimurkinan, mutta mielestäni kuivattujen herneiden hienous ei oikeastaan ole niiden potentiaalissa muuttua herkulliseksi keitoksi. Ostaessasi tavallisen pussillisen herneitä, saat nimittäin puoli kiloa eläviä siemeniä.

Mitä näillä elävillä siemenillä sitten voi tehdä? No nehän ovat pian tuoretta vihreää ravintoa! Niiden idättäminen on erittäin helppoa. Kokemukseni mukaan herneet tuppaavat itämään sopivan kosteissa oloissa oikein hanakasti.  Niistä voi myös saada herneenversoja, jotka leikkaamisen jälkeen kasvavat taas ennalleen. Versot voivat siis olla varsinainen runsaudensarvi. Tällä hetkellä olen tekemässä kokeiluja muutamien eri kasvien versojen kanssa. Palailen asiaan sitten hieman viisaampana.

Tässä on linkki postaukseen, jossa idätin herneitä.

Kasvamassa olevia herneen ituja

Idätys ja versotus ovat mukavaa lapsillekin hyvin sopivaa puuhaa. Yhdestä tavallisesta hernepussista saa suorastaan valtaisan määrän ituja ja versoja, joita voi syödä raakanakin. Idut ovat myös erittäin terveellistä superruokaa. Joidenkin lähteiden mukaan herneiden idut ovat hieman vaikeasti sulavaa ravintoa, mutta pieni kypsentäminen voi helpottaa asiaa. Itselläni ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia.

Huono puoli tässä hommassa on tietty se, että tämä vaatii kärsivällisyyttä. Mikään ei ole alle puolessa tunnissa lautasella. Hernekeittoa varten herneitä on liotettava yön yli ja keiteltävä sellaiset pari tuntia. Idättämiseen menee päiviä ja versottamiseen päälle viikko.

Yhteenveto

Mielekkäin tapa vertailla näitä kahta tuotetta on luultavasti asettaa kaksi käsin kosketeltavaa pakkausta vastakkain. Eli yksi tölkki vastaan yksi pussillinen herneitä. Tein tällaisen taulukon tutkiskeltuani purkillista Lunden-merkkistä hernekeittoa ja pussillista Risetin kuivattuja herneitä. (Painolla tarkoitan tässä ilmoitettua pakkauksen kuivapainoa.)

Kuten taulukostani näkyy, tölkkihernekeitto riittää yhdeksi ateriaksi yhdelle ihmiselle, jonka päivittäinen energiantarve on siinä 1500-2000 kcal. Pussillisesta kuivattuja herneitä taas saa suhteellisen tuhdin annoksen sekä energiaa että proteiinia ja pienellä lisällä sillä kattaa koko päivän energiantarpeen.

Itse tehtyyn hernekeittoon toki tavallisesti lisätään kaikenlaista ja hinta kasvaa helposti hyvinkin korkeaksi, mutta esimerkiksi öljyssä paistettu soija- tai härkäpapurouhe (kuivapakkauksessa on noin 5-10 annosta)  ei paljoa kustanna ja sisältää paljon energiaa. Rohkea tai epätoivoinen voisi maustaa keittonsa vaikka auringonkukansiemenillä. Olenpa kerran jos toisenkin keittänyt kattilallisen pelkkiä herneitä päiväksi ja syönyt siitä, kun nälkä yllätti. 

Kuivaherneistä keitetystä sopasta voi saada myös eräänlaista hummuksen korviketta leivän päälle, jos siihen lisää reippaan lorauksen öljyä ja mausteita maun ja budjetin mukaan.

Laskeskelin myös hernekeiton valmistukseen kuluvan sähkön hintaa sillä oletuksella, että purkkihernekeitto kiehutetaan ja sitten levy sammutetaan, ja itse tehtyä hernekeittoa pidetään levyllä yli kaksi tuntia. Ero toki oli merkittävä, mutta kuitenkin liikuttiin niin pienissä rahamäärissä, etten edes minä tuntenut tarvetta sisällyttää noita senttejä taulukoihini.

Oletin alunperin, että purkkihernekeitossa olisi enemmän lisäaineita, mutta eipä niissä oikeastaan sellaisia ole. Eivät ne siis millään lailla huonoa ravintoa ole. Tölkki voi olla mukava kaveri, kun ei ole aikaa tai sähköä keittelyyn, tai idätys ei vain onnistu.

Köyhän kotivara. Onko minulla vessapaperia?

Millaiselta köyhän kotivara näyttää? Kirjoitin joskus joulukuun puolella halvoista proteiininlähteistä. Olen itse elänyt aika lailla neuvojeni mukaisesti ja kerännyt kotivarani näistä tuotteista. Papuja, siemeniä, linssejä ja herneitä. Näistä suurin osa kelpaa myös idätettäväksi, eli niitä varastoimalla käsissä on aina myös tuoretta vihreää.

Hiilihydraatteja saa aina halvemmalla kuin proteiinia. Usein köyhän ongelma onkin hiilihydraatin laatu ja proteiinin saanti.

Aloitin oman kotivarani keräämisen jo vuosi sitten. Tai oikeastaan jo vuosia sitten. Jouduin hankkiutumaan eroon suurimmasta osasta entistä varastoani muutossa. Raahasin tietty siitä osan muun tavaran seassa uuteen asuntoon, mutta jouduin aika lailla aloittamaan alusta.

Köyhän on lähes mahdotonta haalia ruokaa kuukausien tarpeeseen kerralla. Jos sitä ei ole tehnyt pikkuhiljaa pidemmän ajan kuluessa, varastot eivät voi olla sen kummoisemmat.

Omat varastoni koostuvat täysin kasvikunnan tuotteista, ja minulla todettiin kerran verikokeessa B12-vitamiinin puutos, vaikka söin vitamiineja. Eläinkunnan tuotteita tai vahvoja B12-vitamiineja kannattaa syödä säännöllisesti.

Miksi minä sitten alunperin ryhdyin hamstraamaan ruokaa? 

Olen köyhä, kuten jo tiedätte. Olen ollut työttömänä Sipilän aikaan ja toimeentulotuen saaja, kun siihen liittyvät asiat siirrettiin Kelan haltuun. Olen odotellut tukipäätöksiä pahimmillaan kuukausien ajan ilman minkäänlaisia tuloja. Olen myös vuosia sitten käynyt Kelassa ja he siellä pyörittelivät vain päätään, enkä heidän mukaansa ollut oikeutettu mihinkään tukeen. Töitäkään en saanut mistään sitten millään. Kysyin heiltä, kuolenko minä nyt sitten vain nälkään, eivätkä he osanneet sanoa mitään. En kuullut enkä tiennyt toimeentulotuesta mistään. Olen lukenut uutisia ja kokenut leikkaukset nahoissani.

Olen elänyt näin jo 12 vuotta. Kai sitä jotenkin oppii pärjäämään tässä ajassa. Olen ollut masentunut, ahdistunut ja vaikka mitä, mutta uusi päivä koitta aina ja olemassaoloni tuntuu jatkuvan. Moni muukin on samassa tilanteessa. Minä tiedän, miten yksinäiseksi sitä saattaa itsensä kokea. 

Minulle metsä on aina parasta terapiaa. Siellä sammal, mullan bakteerit, sammakko, ahvena, utelias pikkulintu ja minä olemme kaikki eläviä ja metsälle samanarvoisia ja samaan aikaan yhdentekeviä. Elämä on arvokasta, mutta armotonta. Siellä istuminen korjaa minua aina vähä vähältä. Mitä enemmän tunnen itseni luonnon osaksi, sitä vähemmän mieleni taistelee itseään vastaan. Tämä yksinkertaistaa asioita paljon, mutta kun kenelläkään ei ole koko päivää aikaa lukea pohdintaani. Oli hienoa päästä muuttamaan lähemmäs metsää näin ylipäänsä.

Jos meillä ei ole ulkonaliikkumiskieltoa keväällä ja kesällä, niin esittelen teille villiyrttejä. En lainkaan suunnittele hiippailevani metsään. Ehkä esittelen teille sitten viime vuoden yöllä otettuja kuvia...

Turvattomuus saa ihmisen hamstraamaan ruokaa ja muita tarvikkeita. Kun elämä ei yhtäkkiä kanna, eivätkä asiat järjesty, pelko tosiaan hyytää luita, nikamia ja ytimiä. On mietittävä vaihtoehtoisia strategioita. Olen itse ottanut rauhallisesti tässä nykyisessä tilanteessa, mutta minäpä olenkin tällainen torakka ihmiseksi ja olen valmistautunut. Ymmärrän hyvin toisten paniikin ja hamstrauksen tarpeen, vaikka tietysti olisi ollut parempi, jos niin moni ei olisi tehnyt sitä samaan aikaan.

Nälän näkeminen ei myöskään ole mukavaa. Itselläni jokainen ajatus kohdistuu tuolloin ruokaan ja koko persoonani katoaa siihen nälkään. Blogissanikin on eniten postauksia juuri ruoasta, koska se jää päälle. Jos on katto pään päällä, mutta mikään muu ei ole selvää, ruoka on elämän suuruinen asia.

Päiväys on mennyt, mutta tavara on yhä syötävää.

Miten olen varastoni kerryttänyt?

Minulla ei ole tilaa pakasteille. Kotivarani on oltava siis kuivaruokaa. Se on aina ollut sitä. Olen myös opetellut tuntemaan villiyrttejä, joten keväisin ja kesäisin minulla on aina mahdollisuus vain mennä metsään ja hakea sieltä vihreää ravintoa. Pidän myös sienistä lautasellani.

Olen ollut ahkera fiksuruoka.fi:n selaaja, ja ajoittain olen bongannut sieltä tarjouksia, joita en ole voinut ohittaa. 10 kg ohraa kympillä? Ostan heti, jos voin. Monet kalliimman oloisista tarvikkeistani ovat juuri tuolta peräisin. Tattarijauho ja viiden kilon riisi-kvinoa -sekoitus esimerkiksi.

Tavallinen hamstraamiseni kohdistuu lähinnä ruisjauhoon ja herneisiin. 

Kuuluuko kotivaraani vessapaperi?

Yksinkertainen vastaus on ei. Minulla on paketillinen vessapaperia, mutta säästelen sitä. Esimerkiksi vieraita varten. Nykyään olen sen verran varoissani, että normaalioloissa voin ostaa vessapaperia, mutta olen nyt jättänyt sen enemmän tarvitseville.

Olen elänyt välillä pitkiä aikoja ilman vessapaperia, kun siihen ei vain ole ollut rahaa. Olen sitten vain pessyt pärssonin bideesuihkulla ja kuivannut johonkin. Sitä tarkoitusta varten voi pitää vessassa erityistä pyyhettä, rättiä tai vanhaa tyynynliinaa. Siihen vain kuivataan, kun hituset ja keltaiset nesteet on pesty pois.

Mummoni aikanaan puhui siitä, että heillä käytettiin sanomalehteä tai sitten "en minä tiedä. Kai se tavara vain rapisi lahkeesta ulos jossain vaiheessa. Ja meillä oli leveät lahkeet." Onneksi ei siihen tarvitse ruveta, jos on juokseva vesi.

Vaaleaa leipää ilman kaupan hiivaa

Aluksi sananen jos toinenkin siitä, että minähän en ole mikään kokenut vaalean leivän leipoja ja se näkyy lopputuloksessani selvästi. Prosessi vaikuttaa paljon herkemmältä kuin perinteisen ruisleivän leipominen, joten tässä tulee väkisinkin virheitä ilman aikaisempaa kokemusta tai kunnon keittiövaakaa ja mittoja. Minulla toki on vanhanaikainen punnusvaaka, mutta olen todennut sen melko epätarkaksi, enkä oikein tiedä, miten sen kalibroisi.

Operoin siis sillä oletuksella, että mitään vaakoja ei ole olemassakaan ja käsittelen taikinaa näppituntumalla. Minulla ei nyt ole täydellisen leivän vaatimaan tarkkuuteen mahdollisuuksia, vaikka kyllähän minäkin lopulta sain hyvänmakuista leipää aikaiseksi. Laitan tämän kirjoituksen loppuun linkkejä parempiin ohjeisiin.

Oma ohjeeni leipäjuuren valmistukseen on varmasti kuitenkin aivan yleispätevä, eikä se tosiaan paljon kommervenkkejä vaadikaan. Tarvitaan vain vettä ja jauhoa. Leivänkään ainekset eivät sen ihmeellisemmät ole. Leipäjuuren lisäksi se vaatii vain lisää sekä jauhoa että vettä ja suolaa. Tässä pelataan vain kolmella ainesosalla.

Käytin omaan juureeni ja leivän leipomiseen Pirkan kolmen viljan sämpyläjauhoja ja saman merkkistä vehnäjauhoa itsellenikin täysin tuntemattomissa suhteissa. Tähän voi käyttää sitä jauhoa, mitä sinulla nyt sitten kaapissasi onkin.

Leipäjuuren valmistus

Tarpeet:

-Jauhoa

-Vettä

-Suolaa

-Kärsivällisyyttä

Sekoitin aluksi vettä ja Pirkan sämpyläjauhoa sellaiseksi löysäksi velliksi. Tässä alla on tuo seos vuorokauden kaapissa seisomisen jälkeen. Minkäänlaisia muutoksia ei ole vielä tapahtunut, mutta eipä tämä olekaan hätäisten hommaa. Herra Kalevi Kukkopillikin jaksaa tuossa kärsivällisesti tönöttää tuumiskelemassa.

Seuraavassa kuvassa tuossa alla on sitten jo kolmen päivän ikäinen leipäjuuri. Se kuplii jo hieman. Se tuppaa helposti erottumaan kahdeksi kerrokseksi, jossa lilluu vettä päällimmäisenä ja jauhot ovat laskeutuneet pohjalle. Tämä ei kuitenkaan ole vakavaa. Se tarkoittanee vain sitä, että juuri kaipaa lisää ruokaa eli jauhoja.

Haju on myös muuttumassa semmoiseksi tympeän kiljumaiseksi, mikä on hyvä merkki. Onpa joku omaansa oksennuksenkin hajuiseksi kuvaillut. Huonoksi se on mennyt vasta, jos home kuulee villihiivojen juhlista ja tulee kuokkimaan.

Viidentenä päivänä päätin prosessia vauhdittaakseni pilkkoa juureni sekaan puolikkaan omenan, kun sellaisia satuin käsiini saamaan. Juurihan toki toimii ilmankin ja villihiivat osaavat itsekin panna juhlat pystyyn.

Tässä alla leipäjuuri onkin sitten jo toimintavalmis tuosta seuraavana eli kuudentena päivänä. Tähän saattaa mennä pidempään tai se voi jopa käydä nopeamminkin. Muistin ottaa kuvan vasta, kun olin jo sotkenut puolet juuresta taikinaan ja leipominen oli kesken.

Kolme tapaa säilyttää leipäjuurta

1) Jos meinaat säilyttää juuresi aktiivisena ja aina toimintavalmiina, syötä sille joka päivä hieman jauhoa ja lisää vettä. Ylimääräisen töhnän voi heittää pois. Näin vielä lapsenlapsesikin voivat pitää aloittamaasi leipäjuurta lemmikkinään.

2) Juuri säilyy myös jääkaapissa joitakin viikkoja.

3) Juuren voi kuivata. Levitä se jollekin puhtaalle pinnalle ja anna sen kuivahtaa. Kuiva juuri herätetään kädenlämpöisellä vedellä ja jauhoilla. Tämä taitaa olla helpoin ja varmin tapa.

Ja sitten leipomaan!

Tarpeet:

-Leipäjuurta
-Jauhoa
-Vettä
-Suolaa

Ensimmäinen vaalea leipäni ei ole mitenkään kaunis yksilö, vaikka kuori onkin rapea ja maku on suorastaan taivaallinen. Jos olen aivan rehellinen, en edes tiedä, milloin olisin saanut syödäkseni näin hyvää vaaleaa leipää viimeksi.

Ajattelin tällä kertaa jättää tarkemman reseptin kirjoittamatta, sillä en pidä tätä sen hyvästä mausta ja rapeudesta huolimatta täysin onnistuneena leipänä. Sehän läsähti kuin kieltolaki.

Sen voin sanoa, että taikinaa kannattaa kohottaa kärsivällisesti ja uskoa villihiivoihin. Juuren ja jauhojen suhde on myös 100 grammaa juurta puolta jauhokiloa kohti.

Lisään alle vielä kuvan.  Tämä leipä on... sisäisesti kaunis.

Linkkejä

Tässä on aika kattava ohje (tosin ehkä hieman monimutkainen ja lukuisat isot kuvat saivat oman laitteeni kiukuttelemaan): 

https://www.meillakotona.fi/artikkelit/juurileivonta

Tässä on hieman yksinkertaisempi ohje:

https://www.valio.fi/reseptit/leipajuuri-leipasovelluksia/

Ämpäripyykki

Tarpeet:

-Ämpäri
-Pyykkiä
-Käsille sopivaa pesuainetta
-Pyykkiteline tai vastaava
-Suurin piirtein terveet kädet ja ranteet


Eikö sinulla ole pyykkikonetta? Oletko suututtanut pyykkitupasi mummomafian ja pelkäät nyt henkesi edestä? Oletko pyykkikoneettomana linnoittautunut kämppääsi nykytilanteen hengessä, ja pyykkivuori sen kuin kasvaa?

Hätä ei ole tämän näköinen. Jaakko-setä tietää, miten pitää toimia. Joskus aikanaan pesin kaiken pyykkini käsin. Aluksi käytin lavuaaria, mutta sittenpä tuli mieleeni, ettei suurinta osaa lavuaareista ole tehty kestämään sellaista rynkytystä. Lisäksi putkenavaajaa rupesi kulumaan hieman liikaa. Oli siis siirryttävä ämpäripyykkiin.

Olihan nyrkkipyykkiin siirtymisessä totuttelemista, mutta pian homma kävi jo aika lailla rutiinilla. Yhden ihmisen pyykit on lopulta aika helppoa vielä pestä käsin. Välillä tuo loputon pyykki otti päähän, mutta sellaista se on. Pesin pyykkiä usein, koska pienten erien pyykkääminen on vielä aika helppoa ja käy nopeasti.

Oma suositukseni pesuaineeksi on mäntysuopa palan muodossa. Tuo painaa puoli kiloa ja kestää pitkään. Esimerkiksi Tokmannin tämän hetkinen hinta Havun palalle on 2,79€ ja Puuilossa tuo kustantaa 3,50€.

Olen käyttänyt tuota joskus käsien pesuun, suihkusaippuana ja shampoonakin, eikä minulla kerta kaikkiaan ole muuta pahaa sanottavaa kuin se, että pala tuppaa hajoilemaan elämänsä loppupuolella pitkän muotonsa vuoksi. Kerta kaikkiaan tuollainen pala on vain hyvä hankinta. Mainittakoon, että minulla on psoriasis, eikä se ainakaan ole tuosta suuttunut.

Näin sanotaan Havu mäntysuopapalan kyljessä

Tässä voi käyttää luovuutta. Tavallinen pyykkikoneeseen tarkoitettu pyykinpesuaine voi olla käsille melko kova kokemus, mutta paremman puutteessa sekin käy. Nestemäinen mäntysuopa ja tiskiaine ovat myös aivan kelvollisia aineita. Saippua ja jopa shampookin voisivat toimia.

Tuumasta toimeen!

Käytännössä homma on hyvin yksinkertainen. Tuskin moni tähän mitään opastusta edes kaipaa ja tyylejä on monia, mutta eipä minulla ole tässä mihinkään kiire ja minulla sattuikin olemaan pesua kaipaavia nenäliinoja, tyynynliina ja puuvillakäsineitä (psoriasis). Voin saman tien opastaa lukijani koko prosessin läpi ja antaa teille hieman visuaalisia ärsykkeitä.

Yleensä on hyvä erotella vähän eri värejä toisistaan, jos värjäytymistä pelkää. Itse en ole koskaan sellaista harrastanut.

Pyykit vain paiskataan ämpäriin kuten kuvassakin, ja jos käytät tuota mäntysuopapalaa, niin senkin voi laittaa pyykkien päälle. Myös pyykinpesuun tarkoitetut aineet voi jo lisätä. Tämän jälkeen ämpäri täytetään niin kuumalla vedellä kuin hanastasi lähtee. Jos käytät muuta pesuainetta, niin lisää se vasta, kun ämpäri on täytetty vedellä. Muuten saattaa käsissäsi olla vaahtokatastrofi.

Älä ruiskuta vettä kovalla paineella mäntysuopapalan päälle. Siitä liukenee veteen tarpeeksi pesuainetta vähemmälläkin. Ota pala pois ämpäristä sen täytön jälkeen. Äläkä jätä sitä veteen lillumaan.

Anna veden jäähtyä ja pyykkien liota, kunnes vesi on sen verran jäähtynyt, että voit laittaa kätesi ämpäriin. Jos pyykkiä on paljon, ämpärin sisältöä voi välillä tökkiä vähän vaikka luudanvarrella, jotta pesuaine saavuttaisi joka sopukan.

Liottamisen jälkeen pyykkejä sitten vain hinkataan ja hierotaan, painellaan ja huljutellaan. Jos lika ei irtoa, niin mäntysuopapalalla voi hieroa tahroja suoraan tai lisätä hieman pesuainetta tahran päälle. Sukille kannattaa yleensä antaa hieman erityistä huomiota tai jopa pestä ne erikseen ja käyttää enemmän pesuainetta, sillä ne jäävät helposti likaisiksi ja koppuraisiksi.

Hankalin vaihe on mielestäni pyykkien huuhtelu, ja nyt olisi sen vuoro. Kaada ämpäristä vedet viemäriin ja koita puristaa mahdollisimman paljon vettä irti pyykeistäsi. Sitten vaan lisäät ämpäriisi vettä ja painelet pyykkejä, niin että pesuainetta liukenee veteen. Kaada vesi pois ja toista, kunnes ämpäristä poistuva vesi on kirkasta.

Purista ja väännä pyykkisi mahdollisimman kuiviksi. Saattaa olla, että etenkin suuremmat ja raskaammat pestävät kaikesta vääntämisestä huolimatta jäävät hieman tiputtelemaan vettä, joten ne on parasta kuivata tilassa, joka sellaisen kestää.

Pyykit kuivuvat hieman hitaammin kuin koneessa pestyinä, mutta esimerkiksi lakanat ovat yleensä ihan käyttövalmiita jo illalla, jos ne on pessyt heti aamusta. Pyyhkeet ja esimerkiksi farkut kuivuvat hitaasti. Tyynyjen kanssa pitää olla hyvin varovainen, sillä ne saattavat jopa homehtua, ellei niitä kuivaa ilmavassa tilassa ja kääntele alvariinsa.

Jätä suopapala ilmavasti kuivumaan! Muuten siitä tulee maailman mahtavinta mönjää.

Pitääkö tästä tilanteesta nyt sanoa jotain?

Tämä on raskasta tekstiä. En suosittele lukemaan tätä ollenkaan, jos tämä nykyinen tilanne ahdistaa Sinua jo liikaa. En minä ole mikään asiantuntija, joten sanojeni paino on vain se, minkä Sinä lukijana niille annat.

Miten me tästä selviämme?

Elämme poikkeuksellisia aikoja. Oma elämäni ei ole muuttunut juuri mitenkään, mutta tuntuuhan tämä erikoiselta. En pelkää itse virusta, vaikka kaiketi kuulunkin riskiryhmään. Enemmän minua huolestuttaa tämän maan tulevaisuus.

Kun yrityksiä kaatuu ja sen myötä työttömyys kasvaa entisestään, verokarhu varmasti lohkaisee tällöin palkkaa saavien tuloista entistä isomman siivun. Tämä saattaa lisätä kitkaa ihmisryhmien välillä, vaikka tulevaisuudessa meidän nimenomaan pitäisi pystyä puhaltamaan yhteen hiileen ja muistaa, että asiat ovat kuitenkin hyvin, kun ruokaa riittää, sairaudet hoidetaan ja pään päällä on katto.

Henkilökohtaisesti olen aina ollut sitä mieltä, että työ kannattaa oikeastaan aina, jos sillä elää edes jotenkin. Mutta kun sellaista työtä ei ole kaikille. Kun olin parisen vuotta sitten vielä paremmassa kunnossa, en päässyt enää esimerkiksi sanomalehdenjakajaksi, vaikka minulla on työkokemustakin ja aikanaan tuntui, että elin ihan herroiksi palkallani. Olen kuullut paljon niin sanotusti asiantuntevia vinkkejä parempiosaisten suusta, mutta tuo annettakoon anteeksi. Kaunaa en jää kantamaan.

On hyvä muistaa, ettei Suomessa ole kaikille töitä tällä hetkellä, eikä ole ollut enää pitkään aikaan. Työpaikkoja olisi joka kymmenennelle työttömälle. Näistäkin osa taitaa olla nollatuntisopimuksia eli palkatonta päivystystä. Työpaikat katoavat automatisaation ja globalisaation myötä ja kuka tietää, millaista tuhoa tämä pandemia aiheuttaa. Tämäkin keskustelu menee helposti henkilökohtaisuuksiin ja muiden tölvimiseen. Mielestäni kyse on kuitenkin enemmän yhteiskunnallisesta ilmiöstä kuin yksilöistä. Tuolileikissä jotkut jäävät aina ilman paikkaa, mutta sivistysvaltiossa paikatta jääneitä ei yksinkertaisesti jätetä oman onnensa nojaan.

Ollessani noin 15-vuotias eräs vanhempieni tuttava, jonka tehtävänä oli käydä läpi firmaansa tulevia työhakemuksia myönsi, ettei hänellä ollut aikaa edes lukea niitä kaikkia. En tosiaan ikinä onnistunut saamaan kesätöitä ja tuota arvokasta työkokemusta, vaikka hain kaikkialle, mihin kykenin. Työnhakuni ja sen tulokset eivät oikeastaan ole muuttuneet tuosta mihinkään. Opiskeluaikanani onnistuin saamaan töitä kerran ja pätkätöitä oli joskus, mutta statukseni työmarkkinoilla on sen jälkeen laskenut huomattavasti. En ikinä sairastumiseni takia valmistunut opinnoistani. Tarinani ei ole mitenkään erikoinen.

Edessämme on mielenkiintoinen kysymys siitä, olemmeko todella valmiita säilyttämään sivistysvaltiomme. Toistaiseksi Suomi on huomioinut huono-osaisimpansa jotenkin. Olemmeko valmiita esimerkiksi helpottamaan merkittävästi pienten yritysten perustamista? Voisimmeko purkaa asumistukikuplan ja lopettaa suorat tulonsiirrot valtavaa voittoa kääriville vuokrayhtiöille? Huonosti toteutettuna tämä olisi tosin äärimmäisen riskaabeli operaatio. Ja olisivatko ilman lapsilisiäkin toimeentulevat ihmiset luopumaan tuosta pienestä tuesta yhteisen hyvän vuoksi, vai jäämmekö osoittelemaan toisiamme syyttävin sormin?

Miten Suomen köyhille käy? Itse olen sellainen torakka ihmiseksi ja elänyt miten olen jo niin pitkään pahimpaan varautuen kykyjeni ja resurssieni mukaan, että pärjäisin varmasti tuolla metsässäkin, mutta moni ei pärjäisi. Minullakin on läheisiä, joista olen huolissani.

Eihän tässä kuitenkaan kannata liiaksi maalailla piruja seinille. Katsotaan, mitä tapahtuu kun emme nyt muuhunkaan pysty. Toivoa sopii, että nämä huolet ovat täysin liioiteltuja, ja elämä palaa pian entiseen rytmiinsä.

Itse virusta en tosiaan pelkää ja vaikuttaa siltä, että jos saamme hidastettua tartunnan leviämistä, voimme sairastaa taudin ikään kuin vuorotellen, jolloin tehohoitopaikkoja riittää paremmin, mikäli niitä tullaan suuremmassa mittakaavassa tarvitsemaan. Kansa on karanteenissa ja ihmiset tuolla ulkona pitävät turvavälinsä. Tällaiseltahan asiat näyttävät.

Toivon kaikille Teille tämän läpi lukeneille hyviä vointeja ja valoa päiväänne. Tämä oli poikkeuksellisen synkkä kirjoitus, mutta itse kukin on varmasti näitä asioita tullut pohtineeksi. Tarkoitukseni ei ole suinkaan masentaa ketään, mutta elämähän se on mitä on.

Parsitaanpas vähän sukkia

Tarpeet:

-Reikäinen vaatekappale

-Neula

-Sellaista korkeintaan sukkalangan vahvuista lankaa

Oletko kävellyt rakkaan äitisi omin pikku kätösin neulomat villasukat puhki? Hätä ei ole tämän näköinen. Tämä korjataan yksinkertaisella päiväkirurgisella operaatiolla. Toveri sukka on kävelykunnossa heti toimenpiteen jälkeen, eikä sitä ole vielä tarpeen toimittaa sukkien hautausmaalle. Minä olen tällainen hiukan hämärissä oloissa operoiva sukkakirurgi, joten jälki ei ehkä ole turhan nättiä, mutta vakuutan tämän potilaan antaneen minulle suostumuksensa.

Ensinnäkin tässä alla esitän teille kuvan itse ongelmasta. Sukassa on reikä. Tällä tavalla voi korjata myös tavallisiin sukkiin tai vaikka paitaan tulleita reikiä. Menetelmän oppimisesta on varmasti hyötyä jokaiselle.

1) Tämän vaiheen voi jättää välistä. Etenkin, jos potilaasi ei ole joutunut kärsimään yhtä kovaa kulutusta kuin toveri sukka tässä.

Ensimmäisenä reiän ympärille neulotaan tällainen rengas. Ompele se "terveeseen kudokseen", jotta paikka kestäisi pidempään, eikä neulos lähtisi enää purkautumaan. Tässä vaiheessa ympäröidään reiän lisäksi koko hapertunut alue.

En tiedä, onko tämä vaihe tosissaan aivan välttämätön ja olen itse paikannut juttuja sitä ilmankin, mutta oman järkeni mukaan se hieman estää paikan reunojen purkautumista.

2) No niin. Seuraavassa vaiheessa kannattaa viimeistään työntää käsi (tai jotain vastaavaa) sukan sisälle, jotta paikattava alue pysyisi muodossaan. Tavoitteena olisi tehdä tällaiset "kalterit" reiän päälle. Tee nämä pitkät ompeleet aikaisemmin tehdyn renkaan reunojen yli.

3) Tästä alkaa kaikkein kinkkisin vaihe. Pidä edelleen käsi sukan sisällä, jotta se pysyisi muodossaan. Tämä on enemmänkin kuin ihosiirteen tekoa kuin haavan tikkaamista. Pistä neula taas terveen kudoksen läpi ja pujota se kaltereiden lomasta niin, että neula menee vuorotellen lankojen yli ja ali, yli ja ali tällä perusperiaatteella: 

Kun olet saanut tämän tehtyä, niin pistä neula taas kudoksen läpi. Seuraava kerros tehdään samalla tavalla, mutta nyt päinvastaisesti. Tavallaan punot siis kangasta reiän yli. 

Pistä neula joka kerroksen jälkeen kankaan tai neuleen läpi, jotta reunat pysyvät kasassa.

4) Lopputuloksen pitäisi näyttää kutakuinkin samalta kuin tuossa alla. Älä vielä heitä pyyhettä kehään, jos punoksesi on löysää ja reikäistä. Itsekään en saanut tarpeeksi tiivistä jälkeä aikaiseksi. Monesti tämä riittää hyvin, mutta varsinkin tämmöinen hieman isompi alue jää helposti hataraksi.

Olisi siis parasta ryhtyä paikkausoperaatioon, kun reikä on vielä pieni.

5) Kun perusverkko on tehty, niin voit pujotella lisää lankaa sinne väliin. Taas yli, ali, yli, ali -periaatteella. Nyt ei ole enää niin väliä, missä järjestyksessä.

Langan voi päätellä solmulla tai sitten pujottaa tuon villasukan oman neuloksen sisään. Miten vain itse haluaa. Henkilökohtaisesti en ole niin tarkka näistä sukkieni estetiikasta, joten solmin vaan ronskisti lankojen päät. 

6) Tässä vielä kuvia valmiista paikasta sekä sen oikealta että nurjalta puolelta:

Solmut jäivät näköjään tälle puolelle, mutta eipä tuota kukaan ehkä lähempää enää pääse tarkastelemaan.

Nyt on toveri sukka taas työkunnossa!

Ituja kansalle

Tarpeet:

Kuivia herneitä, papuja, linssejä tai siemeniä

Joku kulho, purkki tai astia

Jokin kansi tai peite, jonka läpi ilma kuitenkin pääsee kulkemaan

Oma systeemini on tässä alla. Ei tähän tarvita mitään sen erikoisempaa välineistöä. Minulla on vain vanha koiran ruokakuppi ja naarmuuntunut lautanen.

Kannatan aina palkokasvien ja siementen varastointia kotiin, jos se on mahdollista, koskapa hieman laihempina aikoina niitä saa helposti idätettyä. Uskokaa tai älkää, mutta kyllähän ihmisen pitää joskus tuoretta vihreää saada. Kevään tullen hankin sitä usein metsästä, mutta pimeään vuodenaikaan ja luonnon vielä horrostaessa se ei ole oikein mahdollista.

Mitä sitten voi idättää?
En ole mikään alan asiantuntija, mutta ylipäänsä herneet, linssit, pavut ja syötävät siemenet itävät. Aloittelijoille suositellaan yleensä mungpapuja. Kidneypavun ituja täytyy kypsentää ennen niiden syömistä, mutta yleensä idut voi popsia raakana. Herneet ovat köyhälle ihmiselle hyvä vaihtoehtoa, koska niitä saa kaikkialta ehkäpä Turun rautatieasemaa lukuun ottamatta ja vieläpä halvalla.

Miten se sitten tehdään?

1) Ota astiasi ja kaada siihen idätettävät juttusi eli pömpyläsi (en jaksa joka kerta listata eri vaihtoehtoja). Huomioi, että ne moninkertaistavat kokonsa prosessin aikana, joten älä täytä astiaasi liikaa.

Peitä pömpylät runsaalla vedellä. Aseta törppösi paikkaan, johon päivä ei paista. Idut pitävät pimeästä. Liota niitä yön yli. Yleensä 8 tuntia riittää.

2) Valuta vesi pois huolellisesti pois. Peitä pömpylätörppösi sopivalla peitteellä.

3) Huuhtele pömpylöitäsi pari kolme kertaa päivässä noin vähintään. Tärkeintä on pitää ne kosteina ja pimeässä. Älä jätä vettä lillumaan astian pohjalle. Vuorokauden kuluttua ne ovat tavallisesti lähteneet selvästi itämään kuten herneeni tässä alla.

4) Odota, että idut ovat sellaisia päälle kolmen sentin mittaisia. Tähän menee yleensä 2-5 päivää noin suurin piirtein. Minulla meni tällä kertaa kolme vuorokautta. Alla on kuva valmiista iduistani (ne ovat jo satunnaisen napsimisen takia hieman huvenneet):

5) Syö itusi.

Ituja voi syödä ihan sellaisenaan tai lisätä ruokaan. Olenpa joskus popsinut niitä aamupuuronkin seassa. Kannattaa kuitenkin lisätä ne murkinaasi vasta kypsentämisen loppuvaiheessa.


Tässä on vielä Ekolon ohje: https://www.ekolo.fi/info/idatysopas/25/

Yöunille ilman sänkyä

Minä nukun eristelevyn päälle levitetyllä retkipatjalla. Olen kuullut vastaavista tapauksista ennenkin. Finnfoam-levyt ovat toimineet patjoina tai patjan alusina lukuisille lapsille ja aikuisille.

Alustani on siis kova. Eipä juuri lattiaa pehmeämpi. Olen kesällä nukkunut ihan vain ohuen huovan päällä lattialla, enkä juuri huomaa eroa.

Jouduin viime muutossa luopumaan sängystäni ja jonkin aikaa yritin järjestää itselleni uutta vuodetta, mutta eihän siitä mitään tullut. Lattia oli talvisaikaan luita hyytävän kylmä, eikä ohut retkipatjani siltä juuri suojannut. Olin aamuisin kankea kuin kylmettynyt sisilisko. Pikkuhiljaa totuinkin siihen jossain määrin. Heräsin vain välillä kääntämään kylkeä, kun toinen puoli alkoi kylmettyä liikaa.

Jotenkin sitä vain lopulta myös tyytyy tilanteeseen, eikä ajattele sitä, jos sitä ei voi korjata. Minulla ei ollut varaa järjestää mitään muuta, joten turha sitä oli murehtia. Pysyin kuitenkin hengissä.

Sitten satuin saamaan itselleni sellaisen pahvilavan, jonka Ikea jättää asiakkailleen kotiinkuljetuksen yhteydessä. Se oli "hieman" lyhyt (lavan pituus oli ehkä puolitoista metriä), vaikka myönnän itse olevani keskimääräistä huomattavasti kitukasvuisempi tyyppi, joten tilanne ei ollut niin paha. Nukuin sen päällä paremmat yöunet kuin pitkään aikaan. Lopulta siitäkin oli toki luovuttava, koska pahviahan ei voi pestä.

Palasin taas retkipatjalleni. Pian sain eräältä cosplay-harrastajalta lähes kokonaisen Finnfoam-levyn, kun hän ei sitä enää tarvinnut, ja siitä lähtien olen nukkunut sen päällä. Eivätkä nuo nyt uutenakaan paljoa kustanna. Ne ovat myös kevyitä, joten niitä jaksaa kanniskella pidemmänkin matkan.

Tässä alla on kuva nukkumapaikastani.

Millaista kovalla alustalla sitten on nukkua?
Itse asiassa erittäin mukavaa, kun siihen tottuu. Selkäni tulee nykyisin jopa kipeäksi, jos nukun pehmeämmässä pedissä ja omalle alustalleni palaaminen tuntuu helpottavalta. En enää edes halua mitään muuta järjestelyä. Nukun oikein hyvin.

Aluksi kärsin kylmyyden lisäksi oudoista lonkkakivuista joitain viikkoja, mutta kun totuin ja sain lämpimämmän alustan, en ole enää muuta kaivannut.

Ilman sänkyä pärjää oikein hyvin.

Bataatin tarina, OSA 1

Alan ehkä jo olla sekoamassa täällä eristyksissä, mutta mieleeni muistui eräs ehkä hieman erikoisempi huonekasvi, joka minulla oli vähän päälle kymmenen vuotta sitten solukämpässäni. Bataatti nimittäin. Bataatit sattuivat nyt myös olemaan alennuksessa, jonka kaltaista harvoin näkee. Niitähän sai jo melkein perunan hintaan.

Miksi edes mainitsen asiasta tässä pienessä internetin nurkkauksessani? No, koska asia tietty liittyy jotenkin ruokaan. Bataatti nimittäin muistikuvieni perusteella kasvattaa nopeasti pitkiä köynnöksiä, jotka valtaavat alaa ja takertuvat joka paikkaan. Ja sen lehtiä voi syödä. Siksi ruukussa kasvava bataatti voi olla ihan hyvä "sijoitus" tulevaisuutta ajatellen.

Tuore vihreä on aina tervetullut osa ruokavalioon.

Aikanaan lisäilin bataattini lehtiä ruokiin aina, kun tuo vesseli oli kasvamassa liian suureksi. Ja hädän tullen itse mukulankin voi syödä. Olenpa kuullut, että joku on saanut tuon lisääntymään myös mullan alla.

Oma ruukkuni on ehdottomasti liian pieni, mutta tiedätte-kai-minkä vuoksi en viitsi lähteä ruukkukaupoille kurkkukipuisena. Tuo varmasti pärjää hetken aikaa noinkin. Näin suomalaisena minulla on tietysti ämpäreitäkin jonkin verran, jos tuo pitää äkkiä uudelleensijoittaa jonnekin.

En ollut ihan varma, miten päin tuo on istutettava, mutta tutkiskelin mukulaa kaikessa rauhassa ja näin sen paksummassa päässä pieniä juuren tynkiä. Istutin sen siis paksu pää edellä.

Tarina tulee jatkumaan.

Kuivaa katastrofileipää

Oma ohjeeni juureen leivottuun ruisleipään löytyy täältä: Juureen leivottu ruisleipä

Nykyisen ajan hengessä olen ryhtynyt kuivaamaan tekemääni ruisleipää, jos sitä on viikon jälkeen jäänyt ylimääräiseksi. Leivon uuden satsin yleensä kerran viikossa ja usein vanhaa leipää jää hieman jäljelle.

Juureen leivottu "aito" ruisleipä säilyy hyvin ja soveltuu myös kuivattavaksi, eikä kokemukseni mukaan homehdu helposti. Tässä alla on siivuja kuivumassa.

Hommahan ei ole mutkikasta. Sen kun vaan leikkaa leivän mahdollisimman ohuiksi siivuiksi ja asettelee sopivalle alustalle kuivumaan. Itse laitoin nuo kaappiin, etteivät ne saa päälleen pölykerrosta.

Kuivasta leivästä voi sitten tehdä välipalan lisäksi vaikka kattopaanuja, jos siipaleet jäivät turhan paksuiksi, koska hampaathan siihen silloin halkeavat.

Sitten vain odotellaan maailmanloppua.