Köyhän kotivara. Onko minulla vessapaperia?

Millaiselta köyhän kotivara näyttää? Kirjoitin joskus joulukuun puolella halvoista proteiininlähteistä. Olen itse elänyt aika lailla neuvojeni mukaisesti ja kerännyt kotivarani näistä tuotteista. Papuja, siemeniä, linssejä ja herneitä. Näistä suurin osa kelpaa myös idätettäväksi, eli niitä varastoimalla käsissä on aina myös tuoretta vihreää.

Hiilihydraatteja saa aina halvemmalla kuin proteiinia. Usein köyhän ongelma onkin hiilihydraatin laatu ja proteiinin saanti.

Aloitin oman kotivarani keräämisen jo vuosi sitten. Tai oikeastaan jo vuosia sitten. Jouduin hankkiutumaan eroon suurimmasta osasta entistä varastoani muutossa. Raahasin tietty siitä osan muun tavaran seassa uuteen asuntoon, mutta jouduin aika lailla aloittamaan alusta.

Köyhän on lähes mahdotonta haalia ruokaa kuukausien tarpeeseen kerralla. Jos sitä ei ole tehnyt pikkuhiljaa pidemmän ajan kuluessa, varastot eivät voi olla sen kummoisemmat.

Omat varastoni koostuvat täysin kasvikunnan tuotteista, ja minulla todettiin kerran verikokeessa B12-vitamiinin puutos, vaikka söin vitamiineja. Eläinkunnan tuotteita tai vahvoja B12-vitamiineja kannattaa syödä säännöllisesti.

Miksi minä sitten alunperin ryhdyin hamstraamaan ruokaa? 

Olen köyhä, kuten jo tiedätte. Olen ollut työttömänä Sipilän aikaan ja toimeentulotuen saaja, kun siihen liittyvät asiat siirrettiin Kelan haltuun. Olen odotellut tukipäätöksiä pahimmillaan kuukausien ajan ilman minkäänlaisia tuloja. Olen myös vuosia sitten käynyt Kelassa ja he siellä pyörittelivät vain päätään, enkä heidän mukaansa ollut oikeutettu mihinkään tukeen. Töitäkään en saanut mistään sitten millään. Kysyin heiltä, kuolenko minä nyt sitten vain nälkään, eivätkä he osanneet sanoa mitään. En kuullut enkä tiennyt toimeentulotuesta mistään. Olen lukenut uutisia ja kokenut leikkaukset nahoissani.

Olen elänyt näin jo 12 vuotta. Kai sitä jotenkin oppii pärjäämään tässä ajassa. Olen ollut masentunut, ahdistunut ja vaikka mitä, mutta uusi päivä koitta aina ja olemassaoloni tuntuu jatkuvan. Moni muukin on samassa tilanteessa. Minä tiedän, miten yksinäiseksi sitä saattaa itsensä kokea. 

Minulle metsä on aina parasta terapiaa. Siellä sammal, mullan bakteerit, sammakko, ahvena, utelias pikkulintu ja minä olemme kaikki eläviä ja metsälle samanarvoisia ja samaan aikaan yhdentekeviä. Elämä on arvokasta, mutta armotonta. Siellä istuminen korjaa minua aina vähä vähältä. Mitä enemmän tunnen itseni luonnon osaksi, sitä vähemmän mieleni taistelee itseään vastaan. Tämä yksinkertaistaa asioita paljon, mutta kun kenelläkään ei ole koko päivää aikaa lukea pohdintaani. Oli hienoa päästä muuttamaan lähemmäs metsää näin ylipäänsä.

Jos meillä ei ole ulkonaliikkumiskieltoa keväällä ja kesällä, niin esittelen teille villiyrttejä. En lainkaan suunnittele hiippailevani metsään. Ehkä esittelen teille sitten viime vuoden yöllä otettuja kuvia...

Turvattomuus saa ihmisen hamstraamaan ruokaa ja muita tarvikkeita. Kun elämä ei yhtäkkiä kanna, eivätkä asiat järjesty, pelko tosiaan hyytää luita, nikamia ja ytimiä. On mietittävä vaihtoehtoisia strategioita. Olen itse ottanut rauhallisesti tässä nykyisessä tilanteessa, mutta minäpä olenkin tällainen torakka ihmiseksi ja olen valmistautunut. Ymmärrän hyvin toisten paniikin ja hamstrauksen tarpeen, vaikka tietysti olisi ollut parempi, jos niin moni ei olisi tehnyt sitä samaan aikaan.

Nälän näkeminen ei myöskään ole mukavaa. Itselläni jokainen ajatus kohdistuu tuolloin ruokaan ja koko persoonani katoaa siihen nälkään. Blogissanikin on eniten postauksia juuri ruoasta, koska se jää päälle. Jos on katto pään päällä, mutta mikään muu ei ole selvää, ruoka on elämän suuruinen asia.

Päiväys on mennyt, mutta tavara on yhä syötävää.

Miten olen varastoni kerryttänyt?

Minulla ei ole tilaa pakasteille. Kotivarani on oltava siis kuivaruokaa. Se on aina ollut sitä. Olen myös opetellut tuntemaan villiyrttejä, joten keväisin ja kesäisin minulla on aina mahdollisuus vain mennä metsään ja hakea sieltä vihreää ravintoa. Pidän myös sienistä lautasellani.

Olen ollut ahkera fiksuruoka.fi:n selaaja, ja ajoittain olen bongannut sieltä tarjouksia, joita en ole voinut ohittaa. 10 kg ohraa kympillä? Ostan heti, jos voin. Monet kalliimman oloisista tarvikkeistani ovat juuri tuolta peräisin. Tattarijauho ja viiden kilon riisi-kvinoa -sekoitus esimerkiksi.

Tavallinen hamstraamiseni kohdistuu lähinnä ruisjauhoon ja herneisiin. 

Kuuluuko kotivaraani vessapaperi?

Yksinkertainen vastaus on ei. Minulla on paketillinen vessapaperia, mutta säästelen sitä. Esimerkiksi vieraita varten. Nykyään olen sen verran varoissani, että normaalioloissa voin ostaa vessapaperia, mutta olen nyt jättänyt sen enemmän tarvitseville.

Olen elänyt välillä pitkiä aikoja ilman vessapaperia, kun siihen ei vain ole ollut rahaa. Olen sitten vain pessyt pärssonin bideesuihkulla ja kuivannut johonkin. Sitä tarkoitusta varten voi pitää vessassa erityistä pyyhettä, rättiä tai vanhaa tyynynliinaa. Siihen vain kuivataan, kun hituset ja keltaiset nesteet on pesty pois.

Mummoni aikanaan puhui siitä, että heillä käytettiin sanomalehteä tai sitten "en minä tiedä. Kai se tavara vain rapisi lahkeesta ulos jossain vaiheessa. Ja meillä oli leveät lahkeet." Onneksi ei siihen tarvitse ruveta, jos on juokseva vesi.

Pitääkö tästä tilanteesta nyt sanoa jotain?

Tämä on raskasta tekstiä. En suosittele lukemaan tätä ollenkaan, jos tämä nykyinen tilanne ahdistaa Sinua jo liikaa. En minä ole mikään asiantuntija, joten sanojeni paino on vain se, minkä Sinä lukijana niille annat.

Miten me tästä selviämme?

Elämme poikkeuksellisia aikoja. Oma elämäni ei ole muuttunut juuri mitenkään, mutta tuntuuhan tämä erikoiselta. En pelkää itse virusta, vaikka kaiketi kuulunkin riskiryhmään. Enemmän minua huolestuttaa tämän maan tulevaisuus.

Kun yrityksiä kaatuu ja sen myötä työttömyys kasvaa entisestään, verokarhu varmasti lohkaisee tällöin palkkaa saavien tuloista entistä isomman siivun. Tämä saattaa lisätä kitkaa ihmisryhmien välillä, vaikka tulevaisuudessa meidän nimenomaan pitäisi pystyä puhaltamaan yhteen hiileen ja muistaa, että asiat ovat kuitenkin hyvin, kun ruokaa riittää, sairaudet hoidetaan ja pään päällä on katto.

Henkilökohtaisesti olen aina ollut sitä mieltä, että työ kannattaa oikeastaan aina, jos sillä elää edes jotenkin. Mutta kun sellaista työtä ei ole kaikille. Kun olin parisen vuotta sitten vielä paremmassa kunnossa, en päässyt enää esimerkiksi sanomalehdenjakajaksi, vaikka minulla on työkokemustakin ja aikanaan tuntui, että elin ihan herroiksi palkallani. Olen kuullut paljon niin sanotusti asiantuntevia vinkkejä parempiosaisten suusta, mutta tuo annettakoon anteeksi. Kaunaa en jää kantamaan.

On hyvä muistaa, ettei Suomessa ole kaikille töitä tällä hetkellä, eikä ole ollut enää pitkään aikaan. Työpaikkoja olisi joka kymmenennelle työttömälle. Näistäkin osa taitaa olla nollatuntisopimuksia eli palkatonta päivystystä. Työpaikat katoavat automatisaation ja globalisaation myötä ja kuka tietää, millaista tuhoa tämä pandemia aiheuttaa. Tämäkin keskustelu menee helposti henkilökohtaisuuksiin ja muiden tölvimiseen. Mielestäni kyse on kuitenkin enemmän yhteiskunnallisesta ilmiöstä kuin yksilöistä. Tuolileikissä jotkut jäävät aina ilman paikkaa, mutta sivistysvaltiossa paikatta jääneitä ei yksinkertaisesti jätetä oman onnensa nojaan.

Ollessani noin 15-vuotias eräs vanhempieni tuttava, jonka tehtävänä oli käydä läpi firmaansa tulevia työhakemuksia myönsi, ettei hänellä ollut aikaa edes lukea niitä kaikkia. En tosiaan ikinä onnistunut saamaan kesätöitä ja tuota arvokasta työkokemusta, vaikka hain kaikkialle, mihin kykenin. Työnhakuni ja sen tulokset eivät oikeastaan ole muuttuneet tuosta mihinkään. Opiskeluaikanani onnistuin saamaan töitä kerran ja pätkätöitä oli joskus, mutta statukseni työmarkkinoilla on sen jälkeen laskenut huomattavasti. En ikinä sairastumiseni takia valmistunut opinnoistani. Tarinani ei ole mitenkään erikoinen.

Edessämme on mielenkiintoinen kysymys siitä, olemmeko todella valmiita säilyttämään sivistysvaltiomme. Toistaiseksi Suomi on huomioinut huono-osaisimpansa jotenkin. Olemmeko valmiita esimerkiksi helpottamaan merkittävästi pienten yritysten perustamista? Voisimmeko purkaa asumistukikuplan ja lopettaa suorat tulonsiirrot valtavaa voittoa kääriville vuokrayhtiöille? Huonosti toteutettuna tämä olisi tosin äärimmäisen riskaabeli operaatio. Ja olisivatko ilman lapsilisiäkin toimeentulevat ihmiset luopumaan tuosta pienestä tuesta yhteisen hyvän vuoksi, vai jäämmekö osoittelemaan toisiamme syyttävin sormin?

Miten Suomen köyhille käy? Itse olen sellainen torakka ihmiseksi ja elänyt miten olen jo niin pitkään pahimpaan varautuen kykyjeni ja resurssieni mukaan, että pärjäisin varmasti tuolla metsässäkin, mutta moni ei pärjäisi. Minullakin on läheisiä, joista olen huolissani.

Eihän tässä kuitenkaan kannata liiaksi maalailla piruja seinille. Katsotaan, mitä tapahtuu kun emme nyt muuhunkaan pysty. Toivoa sopii, että nämä huolet ovat täysin liioiteltuja, ja elämä palaa pian entiseen rytmiinsä.

Itse virusta en tosiaan pelkää ja vaikuttaa siltä, että jos saamme hidastettua tartunnan leviämistä, voimme sairastaa taudin ikään kuin vuorotellen, jolloin tehohoitopaikkoja riittää paremmin, mikäli niitä tullaan suuremmassa mittakaavassa tarvitsemaan. Kansa on karanteenissa ja ihmiset tuolla ulkona pitävät turvavälinsä. Tällaiseltahan asiat näyttävät.

Toivon kaikille Teille tämän läpi lukeneille hyviä vointeja ja valoa päiväänne. Tämä oli poikkeuksellisen synkkä kirjoitus, mutta itse kukin on varmasti näitä asioita tullut pohtineeksi. Tarkoitukseni ei ole suinkaan masentaa ketään, mutta elämähän se on mitä on.

Tästä blogista

Suomessakin on köyhiä ihmisiä yllättävän paljon. Itse lukeudun tähän joukkoon. Olen ollut köyhä jo noin 12 vuotta ja tuona aikana oppinut kaikenlaista. Parhaimpinakin aikoina olen roikkunut pitkällä Suomen köyhyysrajan alapuolella.

Ajattelin tässä blogissa käsitellä köyhyyttä tämmöisellä vähän käytännöllisemmällä ja positiivisemmalla otteella kuin yleensä. Jaan kokemuksiani siitä, miten sitä nyt saa pidettyä omaa taistelutahtoaan yllä ja elettyä mahdollisimman mukavaa elämää köyhyydestä huolimatta. Politiikasta puhun sitten ihan muualla, ellei nyt ole aivan pakko. Haluaisin pitää blogin mahdollisimman hyväntuulisena paikkana. En siksi halua mennä liikoja omaankaan tarinaani.

Minua ei kiinnosta, miksi olet köyhä ja kauanko se kestää tai on kestänyt. Minua ei oikeastaan kiinnosta, oletko köyhä ollenkaan. Jos pidät jutuistani, niin se on aina mukava asia. Toivotan tänne tervetulleiksi kaikki.

Kirjoittelen paljon ruoasta ja itse tekemisestä, koska nämä asiat koskettavat ainakin minua. Olen sen verran varaton, että joudun tinkimään ruoasta välillä aika rankallakin kädellä, mutta yritän pienellä budjetilla elää mahdollisimman terveellisesti.

Ja ennen kaikkea yritän elää ilman häpeää.