Voimaa voikukasta ja sanasia villivihanneksista

Kevät on täällä ja villivihannesten satokausi on alkanut ainakin näillä suunnilla. Versot ovat vielä pieniä, eikä ämpäri täyty nopeasti, mutta nuorinahan kasvit maistuvat parhaimmilta.

Villivihannesten keräily on jalo harrastus. Toiset puhuvat hortoilusta, mikä ainakin omalla kohdallani pitää usein paikkansa, sillä eksyn helposti. Kreikankielinen sana ”horta” tarkoittaa kuitenkin käsittääkseni villiyrttejä. Harrastajat puhuvat myös hortasta tarkoittaen luonnosta hortoilun tuloksena löytyviä käyttökasveja.

Villivihannekset ovat aivan erinomainen ja oikeastaan ilmainen tapa hankkia kallisarvoisia vitamiineja, kivennäisaineita ja sen sellaista. Monet luonnostamme löytyvät kasvit ovat ravinteikkaampia kuin oikeastaan mikään, mitä kaupasta voi sopuhintaan saada. Jos satut asumaan sopivalla paikalla ja tutustut hieman syötäviin kasveihin, niin käytössäsi on varsinainen runsaudensarvi.

Tarvitset vain sakset tai jonkin sopivan teräaseen, sään mukaiset vaatteet, jotka saavat likaantua, jos likaantuvat ja jonkin astian tai pussin, johon kasveja voi keräillä (muovikassi sopii tarkoitukseen hyvin).

Ohdakkeen varsia munalla

Villivihannekset ovat terveellisiä myös jo ennen vatsaasi päätymistä. Luonnossa liikkuminen tekee hyvää sekä mielelle että keholle. On hyvä kävellä vaihtelevassa maastossa ja kasvien poimiminen käy välillä melkein joogasta, jos ja kun joudut pujottelemaan oksien väleistä ja poimimaan kasveja rinteistä ja kivikoista. Homma vetreyttää kroppaa mukavasti talven horrostamisen jälkeen.

Hyttyset ja sen sellaiset öttiäiset toki tekevät hommasta välillä hieman tuskaisaa, kun niiden aika koittaa. Niiden takia ei kuitenkaan kannata jättää herkkuja metsään, jos minulta kysytään. 

Villiyrttejä kerätessä on toki aina hyvä muistaa jokamiehenoikeudet ja toimia niiden mukaan. Ilman maanomistajan lupaa puista ei saa kerätä silmuja, lehtiä, kuorta tai mahlaa, kasvien juuria ei saa repiä, sirppiä tai vastaavia välineitä ei käytetä omin luvin, eikä minkäänlaista haittaa saa aiheuttaa luonnolle. Uhanalaisia tai rauhoitettuja lajeja ei saa keräillä, eikä luontoharrastaja tietenkään roskaa. Jos metsään jaksaa jotain kantaa, niin sen jaksaa viedä sieltä poiskin.

Keruupaikaksi valitaan tietysti mahdollisimman puhdas alue. Yrttejä ei kannata kerätä teiden ja polkujen vierestä. Jos alueella on paljon koirien jätöksiä, jätä se rauhaan. Mitä vaikeakulkuisempi paikka on, ja mitä kapeampia ja harvemmassa olemassa olevat polut ovat, sitä todennäköisemmin alue on kutakuinkin puhdas. On aina hyvä merkki, jos näet muita ihmisiä hyvin harvoin, eikä maastossa ole jätteitä.

Äläkä missään nimessä keräile kasveja, joiden identiteetistä et ole aivan varma. Kannattaa opetella tunnistamaan Suomen myrkkykasveja sen verran, ettet niitä ainakaan poimi vahingossa mukaasi. Jos olet aloittelija, en suosittele keräämään sarjakukkaisia eli niitä koiranputken näköisiä kasveja ollenkaan. Niissä on muutama tappavan myrkyllinen laji. Filosofi Sokrates oli ehkä näiden kasvien tunnetuin uhri.

Aloittelijalle esimerkiksi voikukka, maitohorsma ja nokkonen ovat hyviä ja turvallisia keräilykohteita. Nokkonenkin lakkaa pistelemästä kuivattuna tai käytyään kiehuvassa vedessä.

Kalaa ja sekalaisia villivihanneksia (koristeena villiorvokkeja)

Itse olen pääasiassa keräillyt voikukkaa tänä keväänä, mutta mukaan on tarttunut myös puolukan ja ahomansikan lehtiä, joista olen keitellyt teetä. Muuta ei ole vielä kauheasti löytynytkään.

Koska olen tänä keväänä keskittynyt enimmäkseen voikukan keräilyyn, eikä muuta vielä oikein olekaan, esittelen kasvin tässä hieman lähemmin.



Voikukka (Taraxacum officinale)

Kuva: Wikipedia

Voikukka on kaikille tuttu rikkaruoho, mutta myöskin hieno villivihannes. Kasvin voi sekoittaa ehkä maitiaisiin ja valvatteihin, mutta nekin ovat syömäkelpoisia, joskin maultaan kirpakampia. Lehdet ovat helposti tunnistettavissa jo ennen kukintaa.

Koko kasvi juurineen on käytettävissä. Kasvia voi keräillä keväästä syksyyn, mutta parhaita lehdet ovat aikaisin keväällä. Myöhemmin ne ovat hieman kitkeriä, mutta silloinkin maitiaista sisältävän lehtiruodin voi leikata pois, eikä maku ole sen kummempi.

Lehtiä voi käyttää kuin pinaattia ja etenkin kukkien nuput ovat herkullisia. Niitä voi paistaa pannulla ja olen kuullut joidenkin säilövän niitä etikkaan, jolloin ne ovat kuin kapriksia. Voikukkatee on myös hyvää.

Onpa voikukkaa käytetty rohtonakin ja professori Sinikka Piipon mukaan (Suomen luonnon lääkekasvit, s. 179-181) kasvilla tosiaan on lääkinnällisiä vaikutuksia ja siitä löytyy reippaasti mm. A-, K-, B- ja C-vitamiinia ja antioksidantteja.

Voikukka puhdistaa maksaa ja voi auttaa vatsan ongelmiin. Se voi alentaa verenpainetta ja kolesterolia. Myös diabeetikot voivat hyötyä voikukan syömisestä. Sinikka Piipon mukaan kasvi voi auttaa verensokerin pitämisessä tasaisena. Ulkoisesti käytettynä voikukka voi esimerkiksi edistää palovammojen parantumista.

Jos sinulla on matala verenpaine tai kärsit tukoksista sappitiehyissä tai suolistossa, tai sinulla on sappirakon tulehdus, ei voikukkaa kannata käyttää. Kasvi myös kerää itseensä raskasmetalleja ympäristöstään, joten on erittäin tärkeää, että keräilet yrttisi puhtaasta paikasta.

Voikukka on kokemukseni mukaan aika yleispätevä vihannes, joka sopii keittoihin ja vaikka wokkeihin. Olenpa joskus tehnyt voikukasta ”pinaattilättyjä”, eivätkä syöjät huomanneet niissä mitään erikoista. Lehdistä tulee myös aivan kelvollista teetä.

Ilmeisesti voikukka myös maistuu aivan erityisen hyvältä sinihomejuuston kanssa. Itse en ole vielä kokeillut, mutta osaan kyllä kuvitella, että näin on näreet.

Tässä alla on kuvia muutamasta viime aikoina nauttimastani ateriasta.

Pannulla paistettua ohrarieskaa voikukanlehdillä ja linsseillä (taisi jossain välissä olla sinappiakin):

Herneen ituja, voikukkaa ja ohraa:

Oman kokemukseni mukaan villiyrttien syöminen tosiaan parantaa sekä henkistä että fyysistä hyvinvointia. Kun keväisin aloitan niiden keräilyn ja syömisen, huomaan pian selvän muutoksen olotilassani. On paljon virkeämpi ja terveempi olo. Tunnen selvästi kropassani, että tämä on ravintoa, jota ihmisen pitäisi syödä.


Lähteet:
Piippo, S. 2018: Suomen luonnon lääkekasvit. Tammi, Helsinki.
Lehmuskallio, E & Lehmuskallio J. 2019: Luonnon villit käyttökasvit. Readme.fi, Helsinki.

Ämpäripyykki

Tarpeet:

-Ämpäri
-Pyykkiä
-Käsille sopivaa pesuainetta
-Pyykkiteline tai vastaava
-Suurin piirtein terveet kädet ja ranteet


Eikö sinulla ole pyykkikonetta? Oletko suututtanut pyykkitupasi mummomafian ja pelkäät nyt henkesi edestä? Oletko pyykkikoneettomana linnoittautunut kämppääsi nykytilanteen hengessä, ja pyykkivuori sen kuin kasvaa?

Hätä ei ole tämän näköinen. Jaakko-setä tietää, miten pitää toimia. Joskus aikanaan pesin kaiken pyykkini käsin. Aluksi käytin lavuaaria, mutta sittenpä tuli mieleeni, ettei suurinta osaa lavuaareista ole tehty kestämään sellaista rynkytystä. Lisäksi putkenavaajaa rupesi kulumaan hieman liikaa. Oli siis siirryttävä ämpäripyykkiin.

Olihan nyrkkipyykkiin siirtymisessä totuttelemista, mutta pian homma kävi jo aika lailla rutiinilla. Yhden ihmisen pyykit on lopulta aika helppoa vielä pestä käsin. Välillä tuo loputon pyykki otti päähän, mutta sellaista se on. Pesin pyykkiä usein, koska pienten erien pyykkääminen on vielä aika helppoa ja käy nopeasti.

Oma suositukseni pesuaineeksi on mäntysuopa palan muodossa. Tuo painaa puoli kiloa ja kestää pitkään. Esimerkiksi Tokmannin tämän hetkinen hinta Havun palalle on 2,79€ ja Puuilossa tuo kustantaa 3,50€.

Olen käyttänyt tuota joskus käsien pesuun, suihkusaippuana ja shampoonakin, eikä minulla kerta kaikkiaan ole muuta pahaa sanottavaa kuin se, että pala tuppaa hajoilemaan elämänsä loppupuolella pitkän muotonsa vuoksi. Kerta kaikkiaan tuollainen pala on vain hyvä hankinta. Mainittakoon, että minulla on psoriasis, eikä se ainakaan ole tuosta suuttunut.

Näin sanotaan Havu mäntysuopapalan kyljessä

Tässä voi käyttää luovuutta. Tavallinen pyykkikoneeseen tarkoitettu pyykinpesuaine voi olla käsille melko kova kokemus, mutta paremman puutteessa sekin käy. Nestemäinen mäntysuopa ja tiskiaine ovat myös aivan kelvollisia aineita. Saippua ja jopa shampookin voisivat toimia.

Tuumasta toimeen!

Käytännössä homma on hyvin yksinkertainen. Tuskin moni tähän mitään opastusta edes kaipaa ja tyylejä on monia, mutta eipä minulla ole tässä mihinkään kiire ja minulla sattuikin olemaan pesua kaipaavia nenäliinoja, tyynynliina ja puuvillakäsineitä (psoriasis). Voin saman tien opastaa lukijani koko prosessin läpi ja antaa teille hieman visuaalisia ärsykkeitä.

Yleensä on hyvä erotella vähän eri värejä toisistaan, jos värjäytymistä pelkää. Itse en ole koskaan sellaista harrastanut.

Pyykit vain paiskataan ämpäriin kuten kuvassakin, ja jos käytät tuota mäntysuopapalaa, niin senkin voi laittaa pyykkien päälle. Myös pyykinpesuun tarkoitetut aineet voi jo lisätä. Tämän jälkeen ämpäri täytetään niin kuumalla vedellä kuin hanastasi lähtee. Jos käytät muuta pesuainetta, niin lisää se vasta, kun ämpäri on täytetty vedellä. Muuten saattaa käsissäsi olla vaahtokatastrofi.

Älä ruiskuta vettä kovalla paineella mäntysuopapalan päälle. Siitä liukenee veteen tarpeeksi pesuainetta vähemmälläkin. Ota pala pois ämpäristä sen täytön jälkeen. Äläkä jätä sitä veteen lillumaan.

Anna veden jäähtyä ja pyykkien liota, kunnes vesi on sen verran jäähtynyt, että voit laittaa kätesi ämpäriin. Jos pyykkiä on paljon, ämpärin sisältöä voi välillä tökkiä vähän vaikka luudanvarrella, jotta pesuaine saavuttaisi joka sopukan.

Liottamisen jälkeen pyykkejä sitten vain hinkataan ja hierotaan, painellaan ja huljutellaan. Jos lika ei irtoa, niin mäntysuopapalalla voi hieroa tahroja suoraan tai lisätä hieman pesuainetta tahran päälle. Sukille kannattaa yleensä antaa hieman erityistä huomiota tai jopa pestä ne erikseen ja käyttää enemmän pesuainetta, sillä ne jäävät helposti likaisiksi ja koppuraisiksi.

Hankalin vaihe on mielestäni pyykkien huuhtelu, ja nyt olisi sen vuoro. Kaada ämpäristä vedet viemäriin ja koita puristaa mahdollisimman paljon vettä irti pyykeistäsi. Sitten vaan lisäät ämpäriisi vettä ja painelet pyykkejä, niin että pesuainetta liukenee veteen. Kaada vesi pois ja toista, kunnes ämpäristä poistuva vesi on kirkasta.

Purista ja väännä pyykkisi mahdollisimman kuiviksi. Saattaa olla, että etenkin suuremmat ja raskaammat pestävät kaikesta vääntämisestä huolimatta jäävät hieman tiputtelemaan vettä, joten ne on parasta kuivata tilassa, joka sellaisen kestää.

Pyykit kuivuvat hieman hitaammin kuin koneessa pestyinä, mutta esimerkiksi lakanat ovat yleensä ihan käyttövalmiita jo illalla, jos ne on pessyt heti aamusta. Pyyhkeet ja esimerkiksi farkut kuivuvat hitaasti. Tyynyjen kanssa pitää olla hyvin varovainen, sillä ne saattavat jopa homehtua, ellei niitä kuivaa ilmavassa tilassa ja kääntele alvariinsa.

Jätä suopapala ilmavasti kuivumaan! Muuten siitä tulee maailman mahtavinta mönjää.

Hipiän ja hilseilyn hoitoa hellästi hiomalla

Tiedätkö sen tunteen, kun naamaasi, päänahkaasi tai jumalaiseen kroppaasi on kertynyt ylimääräinen ihokerros, etkä harmiksesi pysty luomaan nahkaasi kuin puhdasverinen lisko? Mahdollisesti lompakkosikin on huolestuttavan laiha, etkä vain kerta kaikkiaan pysty kustantamaan kosmetologin suorittamaa kultahippukuorintaa, vaikka saisit 90% alennuksen.

Hätä ei ole tämän näköinen. Suuntaa keittiöön ja tutki kaappiesi sisältöä. Jos olet kahvinjuoja, tuotat päivittäin sopivaa ainesta, nimittäin käytettyjä kahvinporoja.

Olen käyttänyt tarkoitukseen myös suolaa ja sokeria, mutta kahvinporot ovat mielestäni parhaita.

Et tarvitse valitsemasi hionta-aineen lisäksi kuin vettä. Parhaiten homma hoituu, kun menet suihkuun ja annat vesihöyryn pehmentää nahkaasi suihkun ajan. Sitten vain otat suolaa, sokeria tai kahvinporoja märkiin käsiisi ja hierot sitä märkään naamaasi tai muuhun valitsemaasi kehonosaan. Hinkkaa huolella nenänpielet ja sen sellaiset alueet, joiden käsittely vaatii tarkempaa hienomotoriikkaa.

Käsittelyn voi tehdä myös päänahalle. Tämä poistaa mukavasti ylimääräisen roippeen, mitä siellä saattaa olla. Ei ehkä kannata tehdä tätä liian usein, jos pelkäät hiusten kulumista ja näin sivumennen sanoen kahvinporoja voi olla ikävä huuhtoa pois pidemmistä hiuksista.

Tämän talouden emäntä eli siskoni naureskeli aikanaan nähdessään vessan kaapissa vanhan muutossakin mukana kulkeneen kasvonaamiopurtiloni, jossa luki isolla ”Feeling Beautiful” (suomentuu näin: ”Kaunis olo”). Totuus on kuitenkin se, että jokainen tuntee olonsa hieman paremmaksi ja näyttää siistimmältä ilman ylimääräisiä ihonroippeita, talia ja vihollistensa jäänteitä. Etenkin, jos tämmöisenä liskoihmisenä tuottaa ylimääräistä nahkaa.

Kestonenäliinoja kestonuhaan

Minulla on aina vuotava nenä. Se on todella ärsyttävä vaiva, johon en ole löytänyt kestävää ratkaisua. Olen tässä sitten vain elänyt asian kanssa. Olen atooppinen tyyppi, joten kai se liittyy siihen ja sillä tavalla.

Paperia kuluu ihan älyttömät määrät, jos sitä käytän niistämiseen. Tokihan niitä räkäliinoja voi myös käyttää vessapaperina sitten myöhemmin, mutta silti paperin kulutus kasvaa helposti turhan suureksi. Ei minulla ole varaa sellaiseen.

Ratkaisu on kankainen nenäliina. Alun perin ostin valmiiksi niistettyjä, mutta pestyjä nenäliinoja kasan Varustelekasta (www.varusteleka.fi), mutta huomasin, että onhan halpoja ja nenäliinoiksi sopivia kangastilkkuja muutenkin saatavilla joskus ilmaiseksikin.

Ovatko kangasnenäliinat sitten edes hyviä? Ovat. Onko niitä mukava käyttää? On. Ovatko ne mukavampia kuin paperiset? Kyllä. Jopa mukavampia kuin ne paperiset, jotka ovat isoja kuin pöytäliinat ja paketissa lukee ”aloe vera”? Ovat. Etenkin kun nenä on jo rikki. Entä ovatko ne sitten hygieenisiä? En ole ihan varma. Niitä pitää toki pestä tarpeeksi usein. Eikä mikään estä vaikka keittämästä niitä välillä.

Esitän tässä nyt lähinnä kuvallisesti, miten muutan nämä hiljattain hankkimani kankaanpalat nenäliinoiksi. Minulla nimittäin on onneksi ompelukone, jolla käsittelin näistä suurimman osan.

Yksinkertaistettuna koko yksinkertainen prosessi menee niin, että kankaat leikataan suurin piirtein sopiviksi paloiksi ja palojen reunat käsitellään tavalla tai toisella niin, etteivät ne purkaannu. Neliö taitaa olla se sopivin muoto nenäliinalle, mutta jos kankaanpalasi on jo liian pieni leikattavaksi, niin sen kun pidät sen vaikka tähden muotoisena.

Kankaat sopiviksi tilkuiksi paloiteltuina.

Käsin ommeltavana olevan räkärätin reunaa.

Valmis pino. Kuva otettu ehkä perunalla (ei minulla ole kunnon vehkeitä tämmöiseen). Sain aikaan melkein 20 nenäliinaa.

Ja ei kun niistämään!