tiistai 17. maaliskuuta 2020

Yöunille ilman sänkyä

Minä nukun eristelevyn päälle levitetyllä retkipatjalla. Olen kuullut vastaavista tapauksista ennenkin. Finnfoam-levyt ovat toimineet patjoina tai patjan alusina lukuisille lapsille ja aikuisille.

Alustani on siis kova. Eipä juuri lattiaa pehmeämpi. Olen kesällä nukkunut ihan vain ohuen huovan päällä lattialla, enkä juuri huomaa eroa.

Jouduin viime muutossa luopumaan sängystäni ja jonkin aikaa yritin järjestää itselleni uutta vuodetta, mutta eihän siitä mitään tullut. Lattia oli talvisaikaan luita hyytävän kylmä, eikä ohut retkipatjani siltä juuri suojannut. Olin aamuisin kankea kuin kylmettynyt sisilisko. Pikkuhiljaa totuinkin siihen jossain määrin. Heräsin vain välillä kääntämään kylkeä, kun toinen puoli alkoi kylmettyä liikaa.

Jotenkin sitä vain lopulta myös tyytyy tilanteeseen, eikä ajattele sitä, jos sitä ei voi korjata. Minulla ei ollut varaa järjestää mitään muuta, joten turha sitä oli murehtia. Pysyin kuitenkin hengissä.

Sitten satuin saamaan itselleni sellaisen pahvilavan, jonka Ikea jättää asiakkailleen kotiinkuljetuksen yhteydessä. Se oli "hieman" lyhyt (lavan pituus oli ehkä puolitoista metriä), vaikka myönnän itse olevani keskimääräistä huomattavasti kitukasvuisempi tyyppi, joten tilanne ei ollut niin paha. Nukuin sen päällä paremmat yöunet kuin pitkään aikaan. Lopulta siitäkin oli toki luovuttava, koska pahviahan ei voi pestä.

Palasin taas retkipatjalleni. Pian sain eräältä cosplay-harrastajalta lähes kokonaisen Finnfoam-levyn, kun hän ei sitä enää tarvinnut, ja siitä lähtien olen nukkunut sen päällä. Eivätkä nuo nyt uutenakaan paljoa kustanna. Ne ovat myös kevyitä, joten niitä jaksaa kanniskella pidemmänkin matkan.

Tässä alla on kuva nukkumapaikastani.



Millaista kovalla alustalla sitten on nukkua?
Itse asiassa erittäin mukavaa, kun siihen tottuu. Selkäni tulee nykyisin jopa kipeäksi, jos nukun pehmeämmässä pedissä ja omalle alustalleni palaaminen tuntuu helpottavalta. En enää edes halua mitään muuta järjestelyä. Nukun oikein hyvin.

Aluksi kärsin kylmyyden lisäksi oudoista lonkkakivuista joitain viikkoja, mutta kun totuin ja sain lämpimämmän alustan, en ole enää muuta kaivannut.

Ilman sänkyä pärjää oikein hyvin.

2 kommenttia:

  1. Itsekin jouduin alkukuusta muuton yhteydessä odottamaan uuden sängyn tuloa. Eihän siinä auttanut muu kuin olla luova. Käytin itsekin vanhaa retkeilyyn tehtyä patjaa, sekä lattiatyynyjä asettelin sen alle. https://www.suomenlaitostekstiilit.com/sairaalatpalvelutalot

    VastaaPoista
  2. Itsekin nukun peruspatjalla lattialla. Ennen kipeä selkäni on rauhoittunut ja nukun hyvin.

    VastaaPoista