Voimaa voikukasta ja sanasia villivihanneksista

Kevät on täällä ja villivihannesten satokausi on alkanut ainakin näillä suunnilla. Versot ovat vielä pieniä, eikä ämpäri täyty nopeasti, mutta nuorinahan kasvit maistuvat parhaimmilta.

Villivihannesten keräily on jalo harrastus. Toiset puhuvat hortoilusta, mikä ainakin omalla kohdallani pitää usein paikkansa, sillä eksyn helposti. Kreikankielinen sana ”horta” tarkoittaa kuitenkin käsittääkseni villiyrttejä. Harrastajat puhuvat myös hortasta tarkoittaen luonnosta hortoilun tuloksena löytyviä käyttökasveja.

Villivihannekset ovat aivan erinomainen ja oikeastaan ilmainen tapa hankkia kallisarvoisia vitamiineja, kivennäisaineita ja sen sellaista. Monet luonnostamme löytyvät kasvit ovat ravinteikkaampia kuin oikeastaan mikään, mitä kaupasta voi sopuhintaan saada. Jos satut asumaan sopivalla paikalla ja tutustut hieman syötäviin kasveihin, niin käytössäsi on varsinainen runsaudensarvi.

Tarvitset vain sakset tai jonkin sopivan teräaseen, sään mukaiset vaatteet, jotka saavat likaantua, jos likaantuvat ja jonkin astian tai pussin, johon kasveja voi keräillä (muovikassi sopii tarkoitukseen hyvin).

Ohdakkeen varsia munalla

Villivihannekset ovat terveellisiä myös jo ennen vatsaasi päätymistä. Luonnossa liikkuminen tekee hyvää sekä mielelle että keholle. On hyvä kävellä vaihtelevassa maastossa ja kasvien poimiminen käy välillä melkein joogasta, jos ja kun joudut pujottelemaan oksien väleistä ja poimimaan kasveja rinteistä ja kivikoista. Homma vetreyttää kroppaa mukavasti talven horrostamisen jälkeen.

Hyttyset ja sen sellaiset öttiäiset toki tekevät hommasta välillä hieman tuskaisaa, kun niiden aika koittaa. Niiden takia ei kuitenkaan kannata jättää herkkuja metsään, jos minulta kysytään. 

Villiyrttejä kerätessä on toki aina hyvä muistaa jokamiehenoikeudet ja toimia niiden mukaan. Ilman maanomistajan lupaa puista ei saa kerätä silmuja, lehtiä, kuorta tai mahlaa, kasvien juuria ei saa repiä, sirppiä tai vastaavia välineitä ei käytetä omin luvin, eikä minkäänlaista haittaa saa aiheuttaa luonnolle. Uhanalaisia tai rauhoitettuja lajeja ei saa keräillä, eikä luontoharrastaja tietenkään roskaa. Jos metsään jaksaa jotain kantaa, niin sen jaksaa viedä sieltä poiskin.

Keruupaikaksi valitaan tietysti mahdollisimman puhdas alue. Yrttejä ei kannata kerätä teiden ja polkujen vierestä. Jos alueella on paljon koirien jätöksiä, jätä se rauhaan. Mitä vaikeakulkuisempi paikka on, ja mitä kapeampia ja harvemmassa olemassa olevat polut ovat, sitä todennäköisemmin alue on kutakuinkin puhdas. On aina hyvä merkki, jos näet muita ihmisiä hyvin harvoin, eikä maastossa ole jätteitä.

Äläkä missään nimessä keräile kasveja, joiden identiteetistä et ole aivan varma. Kannattaa opetella tunnistamaan Suomen myrkkykasveja sen verran, ettet niitä ainakaan poimi vahingossa mukaasi. Jos olet aloittelija, en suosittele keräämään sarjakukkaisia eli niitä koiranputken näköisiä kasveja ollenkaan. Niissä on muutama tappavan myrkyllinen laji. Filosofi Sokrates oli ehkä näiden kasvien tunnetuin uhri.

Aloittelijalle esimerkiksi voikukka, maitohorsma ja nokkonen ovat hyviä ja turvallisia keräilykohteita. Nokkonenkin lakkaa pistelemästä kuivattuna tai käytyään kiehuvassa vedessä.

Kalaa ja sekalaisia villivihanneksia (koristeena villiorvokkeja)

Itse olen pääasiassa keräillyt voikukkaa tänä keväänä, mutta mukaan on tarttunut myös puolukan ja ahomansikan lehtiä, joista olen keitellyt teetä. Muuta ei ole vielä kauheasti löytynytkään.

Koska olen tänä keväänä keskittynyt enimmäkseen voikukan keräilyyn, eikä muuta vielä oikein olekaan, esittelen kasvin tässä hieman lähemmin.



Voikukka (Taraxacum officinale)

Kuva: Wikipedia

Voikukka on kaikille tuttu rikkaruoho, mutta myöskin hieno villivihannes. Kasvin voi sekoittaa ehkä maitiaisiin ja valvatteihin, mutta nekin ovat syömäkelpoisia, joskin maultaan kirpakampia. Lehdet ovat helposti tunnistettavissa jo ennen kukintaa.

Koko kasvi juurineen on käytettävissä. Kasvia voi keräillä keväästä syksyyn, mutta parhaita lehdet ovat aikaisin keväällä. Myöhemmin ne ovat hieman kitkeriä, mutta silloinkin maitiaista sisältävän lehtiruodin voi leikata pois, eikä maku ole sen kummempi.

Lehtiä voi käyttää kuin pinaattia ja etenkin kukkien nuput ovat herkullisia. Niitä voi paistaa pannulla ja olen kuullut joidenkin säilövän niitä etikkaan, jolloin ne ovat kuin kapriksia. Voikukkatee on myös hyvää.

Onpa voikukkaa käytetty rohtonakin ja professori Sinikka Piipon mukaan (Suomen luonnon lääkekasvit, s. 179-181) kasvilla tosiaan on lääkinnällisiä vaikutuksia ja siitä löytyy reippaasti mm. A-, K-, B- ja C-vitamiinia ja antioksidantteja.

Voikukka puhdistaa maksaa ja voi auttaa vatsan ongelmiin. Se voi alentaa verenpainetta ja kolesterolia. Myös diabeetikot voivat hyötyä voikukan syömisestä. Sinikka Piipon mukaan kasvi voi auttaa verensokerin pitämisessä tasaisena. Ulkoisesti käytettynä voikukka voi esimerkiksi edistää palovammojen parantumista.

Jos sinulla on matala verenpaine tai kärsit tukoksista sappitiehyissä tai suolistossa, tai sinulla on sappirakon tulehdus, ei voikukkaa kannata käyttää. Kasvi myös kerää itseensä raskasmetalleja ympäristöstään, joten on erittäin tärkeää, että keräilet yrttisi puhtaasta paikasta.

Voikukka on kokemukseni mukaan aika yleispätevä vihannes, joka sopii keittoihin ja vaikka wokkeihin. Olenpa joskus tehnyt voikukasta ”pinaattilättyjä”, eivätkä syöjät huomanneet niissä mitään erikoista. Lehdistä tulee myös aivan kelvollista teetä.

Ilmeisesti voikukka myös maistuu aivan erityisen hyvältä sinihomejuuston kanssa. Itse en ole vielä kokeillut, mutta osaan kyllä kuvitella, että näin on näreet.

Tässä alla on kuvia muutamasta viime aikoina nauttimastani ateriasta.

Pannulla paistettua ohrarieskaa voikukanlehdillä ja linsseillä (taisi jossain välissä olla sinappiakin):

Herneen ituja, voikukkaa ja ohraa:

Oman kokemukseni mukaan villiyrttien syöminen tosiaan parantaa sekä henkistä että fyysistä hyvinvointia. Kun keväisin aloitan niiden keräilyn ja syömisen, huomaan pian selvän muutoksen olotilassani. On paljon virkeämpi ja terveempi olo. Tunnen selvästi kropassani, että tämä on ravintoa, jota ihmisen pitäisi syödä.


Lähteet:
Piippo, S. 2018: Suomen luonnon lääkekasvit. Tammi, Helsinki.
Lehmuskallio, E & Lehmuskallio J. 2019: Luonnon villit käyttökasvit. Readme.fi, Helsinki.

Bataatin tarina, OSA 2

Istutin bataatin ruukkuun siinä kolmisen viikkoa sitten (tässä on linkki). Tuossa kirjoituspöytäni päällä tuo on pönöttänyt siitä lähtien, eikä ole muuttunut miksikään. En ole siitä huolissani ollut, kun mukula ei ole nahistunut tai ruvennut haisemaan. Kun viimeksi kasvattelin bataattia, muistan sen lähteneen kasvamaan hieman nopeammin, mutta tuosta on kuitenkin jo yli kymmenen vuotta, eikä muistini ei ole koskaan ollut siitä parhaimmasta päästä.

Lueskelin tässä myös, että osa kaupoista saatavista bataateista ovat saaneet itämisen estävän käsittelyn, joten pohdiskelin, olenko hoivaillut kuollutta mötikkää. 

Tänään päätin siirtää toveri ystävä bataatin suurempaan ruukkuun, kun sellaisia sain viimeinkin hankittua. Huomasinpa sitten ilokseni projektin aikana, että mukula on kuin onkin ryhtynyt kasvattamaan juuria. Kasvu on yhä varsin vähäistä, mutta tästähän se lähtee. Ehkä jo pian pääsen herkuttelemaan bataatinlehdillä.

Juurta pukkaa

Hetken mielijohteesta työnsin samaan ruukkuun pari nauriin siementä. En nyt näin jälkikäteen asiaa ajatellessani ole aivan varma, oliko se lopulta hyvä idea vai ei, mutta antaa niiden nyt olla. Seurauksien kanssa pitää sitten vain elää.

Bataatti uudessa ruukussaan. Etualalla näkyy jotenkuten jerikonruusu.

Löysin myös eilen kasvamaan lähteneen sipulin jääkaapistamme. Istutin senkin nyt samalla omaan ruukkuunsa, kun tuo nyt niin eläväinen kerran on.

Nämä tällaiset postaukset saattavat olla hieman turhia, mutta aloitin jo. Olen vähän tällainen luonnon ystävä, ja kasvattelen mielelläni kotonani kaikenlaista. Se on minulle eräänlainen harrastus.

Sipuli

Huonekasvit ovat usein hintavia, mutta vihreyttä rakastava ihminen voi helposti löytää kaikenlaista kaupan vihanneshyllyltä. Yksi mielenkiintoisimmista kokeiluistani oli inkivääri, jonka istutin ruukkuun. Tuo kasvoi suorastaan hirviömäistä vauhtia.

Kaikenlaista voi aina kokeilla. Jos silmänsä pitää auki, voi pienellä tuurilla löytää ulkoakin jotain. Kerran löysin kadulta kyssäkaalin. Silloin söin sen, mutta olisi tuon voinut ruukkuunkin tökätä. En tiedä, miksi ihmiset hylkäävät vihanneksia kaduille, mutta sitä tapahtuu. Ehkäpä tämä on jokin outo paikallinen ilmiö. 

Keväisin rannoille ajautuu kaikenlaisia juurimukuloita. Olen uteliaisuuttani tuonut joskus sellaisenkin kotiin ja katsonut, mitä siitä kasvaa. Tuo osoittautui vehkaksi (calla palustris), jonka lopulta "vapautin" luontoon. 

Elävä vihreys tuo aina eloa minne tahansa. Varsinkin, jos on syystä tai toisesta hieman jumissa betonilaatikossaan, niin kasvit ovat ihan mukava tapa tuoda palanen luontoa kotiinsa. Olenpa joskus kuullut terapeutinkin suositelleen potilaalleen huonekasvin hankkimista.

Tölkkirokkaa vai itse tehtyä hernekeittoa?

Kumpaan tarttuisit?

Kannattaako köyhän ostaa hernekeittonsa tölkitettynä vai tehdä se itse? Saako pussillisesta kuivattuja herneitä enemmän irti kuin purkkitavarasta? Olemme asuintoverini kanssa jakautuneet kahteen leiriin asian suhteen ja aiheesta saisi epäilemättä aikaan kovemmankin väittelyn tai ehkä kaksintaistelunkin, jos oikein yrittäisi. Omasta mielestäni kuivaherneet peittoavat ehdottomasti tölkkikeiton.

Ajattelin tässä sitten aikani kuluksi tehdä pientä vertailua ja tutkiskella hieman kustannuksia, ravintoarvoja ja kyseisten elintarvikkeen muita käyttötarkoituksia. 

Tölkkihernekeitto

Jokainen suomalainen, joka ei palkokasviallergiasta kärsi, on aivan varmasti joskus ainakin maistanut tätä herkkua. Sitä löytyy monen opiskelijan ruokakomerosta tai sängyn alta, ja sitä on helppo valmistaa vaikka eräretkellä mukavaksi lämmikkeeksi. 

Itse vein opiskeluaikoinani erään etelästä tulleen vaihto-oppilaan ihmettelemään järven jäätä ja sitten keittelin meille tölkillisen hernekeittoa, kun tuulen piekseminä saavuimme takaisin kämpille. Se oli oikein mukava päivä, ja veikkaisin, että monilla muillakin on lämpimiä tölkkihernekeittomuistoja. Sanotaan jokaisella olevan jokin tarina tequilaan liittyen, mutta niin on säilöttyyn hernekeittoonkin.

Hernekeiton saa nopeasti lautaselle, ja sen oma tölkki toimii kaiken lisäksi kätevänä mittana. Tuolloin eläessäni villiä opiskelijaelämääni kuulin erikoisempiakin juttuja. Jotkut tekivät hernekeitosta pihvejä ja pyöryköitä. En ikinä nähnyt sellaisia opiskelijoiden grilli-illoissa, mutta joskus tuotakin pitäisi kokeilla.

Kuivatut herneet

Lähes jokainen varmasti tunnustaa, että itse tehty hernekeitto peittoaa aina tölkkimurkinan, mutta mielestäni kuivattujen herneiden hienous ei oikeastaan ole niiden potentiaalissa muuttua herkulliseksi keitoksi. Ostaessasi tavallisen pussillisen herneitä, saat nimittäin puoli kiloa eläviä siemeniä.

Mitä näillä elävillä siemenillä sitten voi tehdä? No nehän ovat pian tuoretta vihreää ravintoa! Niiden idättäminen on erittäin helppoa. Kokemukseni mukaan herneet tuppaavat itämään sopivan kosteissa oloissa oikein hanakasti.  Niistä voi myös saada herneenversoja, jotka leikkaamisen jälkeen kasvavat taas ennalleen. Versot voivat siis olla varsinainen runsaudensarvi. Tällä hetkellä olen tekemässä kokeiluja muutamien eri kasvien versojen kanssa. Palailen asiaan sitten hieman viisaampana.

Tässä on linkki postaukseen, jossa idätin herneitä.

Kasvamassa olevia herneen ituja

Idätys ja versotus ovat mukavaa lapsillekin hyvin sopivaa puuhaa. Yhdestä tavallisesta hernepussista saa suorastaan valtaisan määrän ituja ja versoja, joita voi syödä raakanakin. Idut ovat myös erittäin terveellistä superruokaa. Joidenkin lähteiden mukaan herneiden idut ovat hieman vaikeasti sulavaa ravintoa, mutta pieni kypsentäminen voi helpottaa asiaa. Itselläni ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia.

Huono puoli tässä hommassa on tietty se, että tämä vaatii kärsivällisyyttä. Mikään ei ole alle puolessa tunnissa lautasella. Hernekeittoa varten herneitä on liotettava yön yli ja keiteltävä sellaiset pari tuntia. Idättämiseen menee päiviä ja versottamiseen päälle viikko.

Yhteenveto

Mielekkäin tapa vertailla näitä kahta tuotetta on luultavasti asettaa kaksi käsin kosketeltavaa pakkausta vastakkain. Eli yksi tölkki vastaan yksi pussillinen herneitä. Tein tällaisen taulukon tutkiskeltuani purkillista Lunden-merkkistä hernekeittoa ja pussillista Risetin kuivattuja herneitä. (Painolla tarkoitan tässä ilmoitettua pakkauksen kuivapainoa.)

Kuten taulukostani näkyy, tölkkihernekeitto riittää yhdeksi ateriaksi yhdelle ihmiselle, jonka päivittäinen energiantarve on siinä 1500-2000 kcal. Pussillisesta kuivattuja herneitä taas saa suhteellisen tuhdin annoksen sekä energiaa että proteiinia ja pienellä lisällä sillä kattaa koko päivän energiantarpeen.

Itse tehtyyn hernekeittoon toki tavallisesti lisätään kaikenlaista ja hinta kasvaa helposti hyvinkin korkeaksi, mutta esimerkiksi öljyssä paistettu soija- tai härkäpapurouhe (kuivapakkauksessa on noin 5-10 annosta)  ei paljoa kustanna ja sisältää paljon energiaa. Rohkea tai epätoivoinen voisi maustaa keittonsa vaikka auringonkukansiemenillä. Olenpa kerran jos toisenkin keittänyt kattilallisen pelkkiä herneitä päiväksi ja syönyt siitä, kun nälkä yllätti. 

Kuivaherneistä keitetystä sopasta voi saada myös eräänlaista hummuksen korviketta leivän päälle, jos siihen lisää reippaan lorauksen öljyä ja mausteita maun ja budjetin mukaan.

Laskeskelin myös hernekeiton valmistukseen kuluvan sähkön hintaa sillä oletuksella, että purkkihernekeitto kiehutetaan ja sitten levy sammutetaan, ja itse tehtyä hernekeittoa pidetään levyllä yli kaksi tuntia. Ero toki oli merkittävä, mutta kuitenkin liikuttiin niin pienissä rahamäärissä, etten edes minä tuntenut tarvetta sisällyttää noita senttejä taulukoihini.

Oletin alunperin, että purkkihernekeitossa olisi enemmän lisäaineita, mutta eipä niissä oikeastaan sellaisia ole. Eivät ne siis millään lailla huonoa ravintoa ole. Tölkki voi olla mukava kaveri, kun ei ole aikaa tai sähköä keittelyyn, tai idätys ei vain onnistu.

Köyhän kotivara. Onko minulla vessapaperia?

Millaiselta köyhän kotivara näyttää? Kirjoitin joskus joulukuun puolella halvoista proteiininlähteistä. Olen itse elänyt aika lailla neuvojeni mukaisesti ja kerännyt kotivarani näistä tuotteista. Papuja, siemeniä, linssejä ja herneitä. Näistä suurin osa kelpaa myös idätettäväksi, eli niitä varastoimalla käsissä on aina myös tuoretta vihreää.

Hiilihydraatteja saa aina halvemmalla kuin proteiinia. Usein köyhän ongelma onkin hiilihydraatin laatu ja proteiinin saanti.

Aloitin oman kotivarani keräämisen jo vuosi sitten. Tai oikeastaan jo vuosia sitten. Jouduin hankkiutumaan eroon suurimmasta osasta entistä varastoani muutossa. Raahasin tietty siitä osan muun tavaran seassa uuteen asuntoon, mutta jouduin aika lailla aloittamaan alusta.

Köyhän on lähes mahdotonta haalia ruokaa kuukausien tarpeeseen kerralla. Jos sitä ei ole tehnyt pikkuhiljaa pidemmän ajan kuluessa, varastot eivät voi olla sen kummoisemmat.

Omat varastoni koostuvat täysin kasvikunnan tuotteista, ja minulla todettiin kerran verikokeessa B12-vitamiinin puutos, vaikka söin vitamiineja. Eläinkunnan tuotteita tai vahvoja B12-vitamiineja kannattaa syödä säännöllisesti.

Miksi minä sitten alunperin ryhdyin hamstraamaan ruokaa? 

Olen köyhä, kuten jo tiedätte. Olen ollut työttömänä Sipilän aikaan ja toimeentulotuen saaja, kun siihen liittyvät asiat siirrettiin Kelan haltuun. Olen odotellut tukipäätöksiä pahimmillaan kuukausien ajan ilman minkäänlaisia tuloja. Olen myös vuosia sitten käynyt Kelassa ja he siellä pyörittelivät vain päätään, enkä heidän mukaansa ollut oikeutettu mihinkään tukeen. Töitäkään en saanut mistään sitten millään. Kysyin heiltä, kuolenko minä nyt sitten vain nälkään, eivätkä he osanneet sanoa mitään. En kuullut enkä tiennyt toimeentulotuesta mistään. Olen lukenut uutisia ja kokenut leikkaukset nahoissani.

Olen elänyt näin jo 12 vuotta. Kai sitä jotenkin oppii pärjäämään tässä ajassa. Olen ollut masentunut, ahdistunut ja vaikka mitä, mutta uusi päivä koitta aina ja olemassaoloni tuntuu jatkuvan. Moni muukin on samassa tilanteessa. Minä tiedän, miten yksinäiseksi sitä saattaa itsensä kokea. 

Minulle metsä on aina parasta terapiaa. Siellä sammal, mullan bakteerit, sammakko, ahvena, utelias pikkulintu ja minä olemme kaikki eläviä ja metsälle samanarvoisia ja samaan aikaan yhdentekeviä. Elämä on arvokasta, mutta armotonta. Siellä istuminen korjaa minua aina vähä vähältä. Mitä enemmän tunnen itseni luonnon osaksi, sitä vähemmän mieleni taistelee itseään vastaan. Tämä yksinkertaistaa asioita paljon, mutta kun kenelläkään ei ole koko päivää aikaa lukea pohdintaani. Oli hienoa päästä muuttamaan lähemmäs metsää näin ylipäänsä.

Jos meillä ei ole ulkonaliikkumiskieltoa keväällä ja kesällä, niin esittelen teille villiyrttejä. En lainkaan suunnittele hiippailevani metsään. Ehkä esittelen teille sitten viime vuoden yöllä otettuja kuvia...

Turvattomuus saa ihmisen hamstraamaan ruokaa ja muita tarvikkeita. Kun elämä ei yhtäkkiä kanna, eivätkä asiat järjesty, pelko tosiaan hyytää luita, nikamia ja ytimiä. On mietittävä vaihtoehtoisia strategioita. Olen itse ottanut rauhallisesti tässä nykyisessä tilanteessa, mutta minäpä olenkin tällainen torakka ihmiseksi ja olen valmistautunut. Ymmärrän hyvin toisten paniikin ja hamstrauksen tarpeen, vaikka tietysti olisi ollut parempi, jos niin moni ei olisi tehnyt sitä samaan aikaan.

Nälän näkeminen ei myöskään ole mukavaa. Itselläni jokainen ajatus kohdistuu tuolloin ruokaan ja koko persoonani katoaa siihen nälkään. Blogissanikin on eniten postauksia juuri ruoasta, koska se jää päälle. Jos on katto pään päällä, mutta mikään muu ei ole selvää, ruoka on elämän suuruinen asia.

Päiväys on mennyt, mutta tavara on yhä syötävää.

Miten olen varastoni kerryttänyt?

Minulla ei ole tilaa pakasteille. Kotivarani on oltava siis kuivaruokaa. Se on aina ollut sitä. Olen myös opetellut tuntemaan villiyrttejä, joten keväisin ja kesäisin minulla on aina mahdollisuus vain mennä metsään ja hakea sieltä vihreää ravintoa. Pidän myös sienistä lautasellani.

Olen ollut ahkera fiksuruoka.fi:n selaaja, ja ajoittain olen bongannut sieltä tarjouksia, joita en ole voinut ohittaa. 10 kg ohraa kympillä? Ostan heti, jos voin. Monet kalliimman oloisista tarvikkeistani ovat juuri tuolta peräisin. Tattarijauho ja viiden kilon riisi-kvinoa -sekoitus esimerkiksi.

Tavallinen hamstraamiseni kohdistuu lähinnä ruisjauhoon ja herneisiin. 

Kuuluuko kotivaraani vessapaperi?

Yksinkertainen vastaus on ei. Minulla on paketillinen vessapaperia, mutta säästelen sitä. Esimerkiksi vieraita varten. Nykyään olen sen verran varoissani, että normaalioloissa voin ostaa vessapaperia, mutta olen nyt jättänyt sen enemmän tarvitseville.

Olen elänyt välillä pitkiä aikoja ilman vessapaperia, kun siihen ei vain ole ollut rahaa. Olen sitten vain pessyt pärssonin bideesuihkulla ja kuivannut johonkin. Sitä tarkoitusta varten voi pitää vessassa erityistä pyyhettä, rättiä tai vanhaa tyynynliinaa. Siihen vain kuivataan, kun hituset ja keltaiset nesteet on pesty pois.

Mummoni aikanaan puhui siitä, että heillä käytettiin sanomalehteä tai sitten "en minä tiedä. Kai se tavara vain rapisi lahkeesta ulos jossain vaiheessa. Ja meillä oli leveät lahkeet." Onneksi ei siihen tarvitse ruveta, jos on juokseva vesi.

Vaaleaa leipää ilman kaupan hiivaa

Aluksi sananen jos toinenkin siitä, että minähän en ole mikään kokenut vaalean leivän leipoja ja se näkyy lopputuloksessani selvästi. Prosessi vaikuttaa paljon herkemmältä kuin perinteisen ruisleivän leipominen, joten tässä tulee väkisinkin virheitä ilman aikaisempaa kokemusta tai kunnon keittiövaakaa ja mittoja. Minulla toki on vanhanaikainen punnusvaaka, mutta olen todennut sen melko epätarkaksi, enkä oikein tiedä, miten sen kalibroisi.

Operoin siis sillä oletuksella, että mitään vaakoja ei ole olemassakaan ja käsittelen taikinaa näppituntumalla. Minulla ei nyt ole täydellisen leivän vaatimaan tarkkuuteen mahdollisuuksia, vaikka kyllähän minäkin lopulta sain hyvänmakuista leipää aikaiseksi. Laitan tämän kirjoituksen loppuun linkkejä parempiin ohjeisiin.

Oma ohjeeni leipäjuuren valmistukseen on varmasti kuitenkin aivan yleispätevä, eikä se tosiaan paljon kommervenkkejä vaadikaan. Tarvitaan vain vettä ja jauhoa. Leivänkään ainekset eivät sen ihmeellisemmät ole. Leipäjuuren lisäksi se vaatii vain lisää sekä jauhoa että vettä ja suolaa. Tässä pelataan vain kolmella ainesosalla.

Käytin omaan juureeni ja leivän leipomiseen Pirkan kolmen viljan sämpyläjauhoja ja saman merkkistä vehnäjauhoa itsellenikin täysin tuntemattomissa suhteissa. Tähän voi käyttää sitä jauhoa, mitä sinulla nyt sitten kaapissasi onkin.

Leipäjuuren valmistus

Tarpeet:

-Jauhoa

-Vettä

-Suolaa

-Kärsivällisyyttä

Sekoitin aluksi vettä ja Pirkan sämpyläjauhoa sellaiseksi löysäksi velliksi. Tässä alla on tuo seos vuorokauden kaapissa seisomisen jälkeen. Minkäänlaisia muutoksia ei ole vielä tapahtunut, mutta eipä tämä olekaan hätäisten hommaa. Herra Kalevi Kukkopillikin jaksaa tuossa kärsivällisesti tönöttää tuumiskelemassa.

Seuraavassa kuvassa tuossa alla on sitten jo kolmen päivän ikäinen leipäjuuri. Se kuplii jo hieman. Se tuppaa helposti erottumaan kahdeksi kerrokseksi, jossa lilluu vettä päällimmäisenä ja jauhot ovat laskeutuneet pohjalle. Tämä ei kuitenkaan ole vakavaa. Se tarkoittanee vain sitä, että juuri kaipaa lisää ruokaa eli jauhoja.

Haju on myös muuttumassa semmoiseksi tympeän kiljumaiseksi, mikä on hyvä merkki. Onpa joku omaansa oksennuksenkin hajuiseksi kuvaillut. Huonoksi se on mennyt vasta, jos home kuulee villihiivojen juhlista ja tulee kuokkimaan.

Viidentenä päivänä päätin prosessia vauhdittaakseni pilkkoa juureni sekaan puolikkaan omenan, kun sellaisia satuin käsiini saamaan. Juurihan toki toimii ilmankin ja villihiivat osaavat itsekin panna juhlat pystyyn.

Tässä alla leipäjuuri onkin sitten jo toimintavalmis tuosta seuraavana eli kuudentena päivänä. Tähän saattaa mennä pidempään tai se voi jopa käydä nopeamminkin. Muistin ottaa kuvan vasta, kun olin jo sotkenut puolet juuresta taikinaan ja leipominen oli kesken.

Kolme tapaa säilyttää leipäjuurta

1) Jos meinaat säilyttää juuresi aktiivisena ja aina toimintavalmiina, syötä sille joka päivä hieman jauhoa ja lisää vettä. Ylimääräisen töhnän voi heittää pois. Näin vielä lapsenlapsesikin voivat pitää aloittamaasi leipäjuurta lemmikkinään.

2) Juuri säilyy myös jääkaapissa joitakin viikkoja.

3) Juuren voi kuivata. Levitä se jollekin puhtaalle pinnalle ja anna sen kuivahtaa. Kuiva juuri herätetään kädenlämpöisellä vedellä ja jauhoilla. Tämä taitaa olla helpoin ja varmin tapa.

Ja sitten leipomaan!

Tarpeet:

-Leipäjuurta
-Jauhoa
-Vettä
-Suolaa

Ensimmäinen vaalea leipäni ei ole mitenkään kaunis yksilö, vaikka kuori onkin rapea ja maku on suorastaan taivaallinen. Jos olen aivan rehellinen, en edes tiedä, milloin olisin saanut syödäkseni näin hyvää vaaleaa leipää viimeksi.

Ajattelin tällä kertaa jättää tarkemman reseptin kirjoittamatta, sillä en pidä tätä sen hyvästä mausta ja rapeudesta huolimatta täysin onnistuneena leipänä. Sehän läsähti kuin kieltolaki.

Sen voin sanoa, että taikinaa kannattaa kohottaa kärsivällisesti ja uskoa villihiivoihin. Juuren ja jauhojen suhde on myös 100 grammaa juurta puolta jauhokiloa kohti.

Lisään alle vielä kuvan.  Tämä leipä on... sisäisesti kaunis.

Linkkejä

Tässä on aika kattava ohje (tosin ehkä hieman monimutkainen ja lukuisat isot kuvat saivat oman laitteeni kiukuttelemaan): 

https://www.meillakotona.fi/artikkelit/juurileivonta

Tässä on hieman yksinkertaisempi ohje:

https://www.valio.fi/reseptit/leipajuuri-leipasovelluksia/

Ituja kansalle

Tarpeet:

Kuivia herneitä, papuja, linssejä tai siemeniä

Joku kulho, purkki tai astia

Jokin kansi tai peite, jonka läpi ilma kuitenkin pääsee kulkemaan

Oma systeemini on tässä alla. Ei tähän tarvita mitään sen erikoisempaa välineistöä. Minulla on vain vanha koiran ruokakuppi ja naarmuuntunut lautanen.

Kannatan aina palkokasvien ja siementen varastointia kotiin, jos se on mahdollista, koskapa hieman laihempina aikoina niitä saa helposti idätettyä. Uskokaa tai älkää, mutta kyllähän ihmisen pitää joskus tuoretta vihreää saada. Kevään tullen hankin sitä usein metsästä, mutta pimeään vuodenaikaan ja luonnon vielä horrostaessa se ei ole oikein mahdollista.

Mitä sitten voi idättää?
En ole mikään alan asiantuntija, mutta ylipäänsä herneet, linssit, pavut ja syötävät siemenet itävät. Aloittelijoille suositellaan yleensä mungpapuja. Kidneypavun ituja täytyy kypsentää ennen niiden syömistä, mutta yleensä idut voi popsia raakana. Herneet ovat köyhälle ihmiselle hyvä vaihtoehtoa, koska niitä saa kaikkialta ehkäpä Turun rautatieasemaa lukuun ottamatta ja vieläpä halvalla.

Miten se sitten tehdään?

1) Ota astiasi ja kaada siihen idätettävät juttusi eli pömpyläsi (en jaksa joka kerta listata eri vaihtoehtoja). Huomioi, että ne moninkertaistavat kokonsa prosessin aikana, joten älä täytä astiaasi liikaa.

Peitä pömpylät runsaalla vedellä. Aseta törppösi paikkaan, johon päivä ei paista. Idut pitävät pimeästä. Liota niitä yön yli. Yleensä 8 tuntia riittää.

2) Valuta vesi pois huolellisesti pois. Peitä pömpylätörppösi sopivalla peitteellä.

3) Huuhtele pömpylöitäsi pari kolme kertaa päivässä noin vähintään. Tärkeintä on pitää ne kosteina ja pimeässä. Älä jätä vettä lillumaan astian pohjalle. Vuorokauden kuluttua ne ovat tavallisesti lähteneet selvästi itämään kuten herneeni tässä alla.

4) Odota, että idut ovat sellaisia päälle kolmen sentin mittaisia. Tähän menee yleensä 2-5 päivää noin suurin piirtein. Minulla meni tällä kertaa kolme vuorokautta. Alla on kuva valmiista iduistani (ne ovat jo satunnaisen napsimisen takia hieman huvenneet):

5) Syö itusi.

Ituja voi syödä ihan sellaisenaan tai lisätä ruokaan. Olenpa joskus popsinut niitä aamupuuronkin seassa. Kannattaa kuitenkin lisätä ne murkinaasi vasta kypsentämisen loppuvaiheessa.


Tässä on vielä Ekolon ohje: https://www.ekolo.fi/info/idatysopas/25/

Bataatin tarina, OSA 1

Alan ehkä jo olla sekoamassa täällä eristyksissä, mutta mieleeni muistui eräs ehkä hieman erikoisempi huonekasvi, joka minulla oli vähän päälle kymmenen vuotta sitten solukämpässäni. Bataatti nimittäin. Bataatit sattuivat nyt myös olemaan alennuksessa, jonka kaltaista harvoin näkee. Niitähän sai jo melkein perunan hintaan.

Miksi edes mainitsen asiasta tässä pienessä internetin nurkkauksessani? No, koska asia tietty liittyy jotenkin ruokaan. Bataatti nimittäin muistikuvieni perusteella kasvattaa nopeasti pitkiä köynnöksiä, jotka valtaavat alaa ja takertuvat joka paikkaan. Ja sen lehtiä voi syödä. Siksi ruukussa kasvava bataatti voi olla ihan hyvä "sijoitus" tulevaisuutta ajatellen.

Tuore vihreä on aina tervetullut osa ruokavalioon.

Aikanaan lisäilin bataattini lehtiä ruokiin aina, kun tuo vesseli oli kasvamassa liian suureksi. Ja hädän tullen itse mukulankin voi syödä. Olenpa kuullut, että joku on saanut tuon lisääntymään myös mullan alla.

Oma ruukkuni on ehdottomasti liian pieni, mutta tiedätte-kai-minkä vuoksi en viitsi lähteä ruukkukaupoille kurkkukipuisena. Tuo varmasti pärjää hetken aikaa noinkin. Näin suomalaisena minulla on tietysti ämpäreitäkin jonkin verran, jos tuo pitää äkkiä uudelleensijoittaa jonnekin.

En ollut ihan varma, miten päin tuo on istutettava, mutta tutkiskelin mukulaa kaikessa rauhassa ja näin sen paksummassa päässä pieniä juuren tynkiä. Istutin sen siis paksu pää edellä.

Tarina tulee jatkumaan.

Kuivaa katastrofileipää

Oma ohjeeni juureen leivottuun ruisleipään löytyy täältä: Juureen leivottu ruisleipä

Nykyisen ajan hengessä olen ryhtynyt kuivaamaan tekemääni ruisleipää, jos sitä on viikon jälkeen jäänyt ylimääräiseksi. Leivon uuden satsin yleensä kerran viikossa ja usein vanhaa leipää jää hieman jäljelle.

Juureen leivottu "aito" ruisleipä säilyy hyvin ja soveltuu myös kuivattavaksi, eikä kokemukseni mukaan homehdu helposti. Tässä alla on siivuja kuivumassa.

Hommahan ei ole mutkikasta. Sen kun vaan leikkaa leivän mahdollisimman ohuiksi siivuiksi ja asettelee sopivalle alustalle kuivumaan. Itse laitoin nuo kaappiin, etteivät ne saa päälleen pölykerrosta.

Kuivasta leivästä voi sitten tehdä välipalan lisäksi vaikka kattopaanuja, jos siipaleet jäivät turhan paksuiksi, koska hampaathan siihen silloin halkeavat.

Sitten vain odotellaan maailmanloppua.

Maitohappokäymisellä säilöminen

Toisin sanoen puhutaan fermentoinnista tai hapatuksesta. Tällä metodilla valmistuu hapankaali, korealainen kimchi, japanilainen miso, kefiiri, kuuluisa surströmming tai marokkolaisten rakastama fermentoitu sitruuna.

Tarpeet:

-Suolaa

(-Vettä)

-Kasviksia

-Joku suljettava astia. Lasitölkit ovat toki parhaita

-Mahdollisesti jotain helposti puhdistettavaa painoksi.

Hamstraaminen on päivän sana. Voisin vaikka puhua vihanneksista, joita saa joskus halvalla suuria määriä. Olen itse sortunut ostamaan niitä ison läjän, josta on sitten joutunut jotain hukkaankin.

Tätähän ei pidä ihmisen hyväksymän. Joku on tehnyt työtä tuottaakseen meille meidän ruokamme ja itsellämme saattaa olla varat vähissä. Näitä voi säilöä kotioloissa helpostikin, jos sinulla on joku tarkoitukseen sopiva astia ja suolaa.

Perusperiaatteeltaan homma on helppoa, vaikka tässä vaiheessa tosiaan itsekin vasta aloittelen. Suosittelen aluksi kokeilemaan vaikkapa hapankaalin tekemistä. 

Ensin otetaan jokin säilöttävä vihannes, pilkotaan se ja pahoinpidellään sitä, kunnes siitä irronnut mehu peittää vihanneksen tai kasviksen palaset. Jos mehua ei vain tule tarpeeksi, niin sekaan voi lisätä vähän vettäkin.

Sekaan lisätään suolaa ja sullotaan töhnä purkkiin, jota sitten röyhtäytetään joka päivä vähintään kerran.

Mikäli kasvis on sellainen, ettet halua höykyttää tai hakata siitä mehuja irti, niin se on säilöttävä ihan vaan suolaliemeen.

En ole itse mittaillut suolan määrää mitenkään erityisesti, mutta olen maistellut lientä ja kun se on selvästi suolaista, olen antanut mennä.

Erityisen tärkeää on se, että hapatettavat asiat pysyvät pinnan alla. Olen itse tehnyt purkkeihin ja rasioihin painoja esimerkiksi vanhasta viilipurkista ja muovisesta keksirasiasta, mutta vedellä tai vaikka kivillä täytetty pieni uudelleen suljettava pussikin toimii varmasti vallan mainiosti.

Lisäksi rasioita ja purkkeja ei kannata sulloa turhan täyteen. Hapattumassa olevat säilykkeet nimittäin kuplivat hyödyllisten bakteerien tuottaessa hiilidioksidia, ja purkit vuotavat, jos ne ovat liian täynnä. Minulla oli aluksi vanhaa kaalimehua ties missä.

Keskimäärin parin viikon jälkeen rasiat ja purkit voi siirtää jääkaappiin.

Kannattaa myös maistella hapatteita välillä. Niiden pinnalle saattaa ilmestyä valkoista niin sanottua kham-hiivaa, joka vaikuttaa homeelta, muttei ole sitä. Tuo hiiva ei ole haitallista ihmiselle. Homeesta sen erottaa lähinnä siten, että home näyttää aina "pörröisemmältä" ja siinä on usein muitakin värejä kuin valkoista. Aina kannattaa myös luottaa omaan nenäänsä.

Tässä alla on vielä kuva joistakin hapattumassa olevista asioista. Tuossa on punajuurta, kaalia ja sitruunaa chilin kanssa.

En ole mikään kovin kokenut asioiden hapattaja, joten kannattaa ottaa itse asioista selvää ja kokeilla rohkeasti, jos vain siihen pystyy. Oma tarkoitukseni on nyt lähinnä vain levittää hapatuksen ilosanomaa ja kenties innostaa teitä etsimään lisätietoa myös itse.

Palailen itse asiaan sitten, kun voin antaa neuvoja pidemmän kokemuksen pohjalta.

Onko hapatuksesta sitten jotain hyötyä?

Sanoisin, että jos maitohappobakteereita pitää hyödyllisinä otuksina, niin totta ihmeessä hapansäilykkeet ovat terveellisiä. Tekevät hyvää suolistolle.

En ole mikään terveysguru, enkä sellaisena esiinny, mutta tietoa on toki saatavilla paljon.

Ruisleipää reippaalle ja reppanammallekin

Huomio! Tekstin fonttikoko rupesi loppua kohden jostain syystä kutistumaan niin pieneksi, ettei sitä voinut enää lukea kuin ehkä poikkeuksellisen sivistynyt ampuhaukka. Kun en muuta voinut, niin vaihdoin kirjaisinkoon suuremmaksi tuolla loppupäässä. 

Tarpeet:

• Ruisjauhoa
• Vettä
• Suolaa
• Kutakuinkin terve käsipari. Yksikin käsi riittää, jos olet sen kanssa näppärä.
  

Marttojen resepti:
https://www.martat.fi/reseptit/ruisleipa-ruislimppu-hapanleipa/

Hyvää leipää voi tosiaan saada aikaan pelkästään ruisjauhosta, suolasta ja vedestä. Hapanleivästä saa itselleen kaiken lisäksi ihan kelpo harrastuksen. Tällä tavalla voit leipoa muustakin kuin rukiista ja olenpa netin syövereissä nähnyt hapanjuuren avulla tehtyjä makeitakin leivonnaisia. Saatat huomata, että suhtaudut pian leipomiseen aivan uudella intohimolla ja läheisesi huolestuvat jatkuvasta leipäläpinästäsi. Ovatpa jotkut ovat jopa nimenneet leipäjuurensa ja pitävät sitä perheenjäsenenä tai vähintäänkin lemmikkinä.

Kunnon ruisleipä on hyvä lisuke ja täyttää mahaa erittäin tyydyttävästi. Saatat myös huomata, että teet ihmeitä ilman teollista hiivaa leivotun ruisleivän voimin. Ruisleivällä on ollut ilman muuta osansa tämän maan rakentamisessa.

En ole mikään maailman paras leipuri, ja itsekin vasta aloitin tämän homman. En ole kuitenkaan lopettamassa ja leivän leipomisesta on tullut osa elämääni. Uskon myös vakaasti, että kunnon ruisleipä on selvästi tehnyt minut vahvemmaksi sekä henkisesti että fyysisesti.

Minä noudatin aluksi tuota marttojen ohjetta noin suurin piirtein. Olen todella huono seuraamaan reseptejä, kun tuppaan tietämään itse paremmin. Tämä leivän leipominen ei kuitenkaan ole asia, joka menee oikein vain yhtä reittiä pitkin. Eri puolilla Suomen maata ja jopa eri taloissa on tehty leipää vähän omalla tavalla.

Oman rutiinin muodostuminen ja leipäjuureen tutustuminen vie aikaa. Minulla meni yli kaksi viikkoa leipäjuuren aloituksesta ensimmäisten kunnon leipien paistamiseen. Söin kyllä ne välituotokset ihan hyvällä ruokahalulla ja hyvää oli, eli eivät ne hukkaan menneet, mutta todella hyvän leivän syntymiseen meni aikaa. Parantamisen varaa on yhä esim. happamuuden suhteen.

Olen käyttänyt ihan vain Pirkan ruisjauhoa ja homma toimii hyvin.

Sanasia leipäjuuresta

Leipäjuurta voi saada ilmeisesti valmiinakin ja ehkä olet niin onnekas, että saat sellaista joltain leipurilta napattua, mutta sen aloittaminen itsekin on aivan helppoa.

Leipäjuuri on siis taikinavelliä, jossa elää villihiivoja. Luin jostain, että mitä paksumpaa tatinaa juuri on, sitä happamampi se on. Löysä juuri tuottaa miedomman makuisia leipiä.

Tarvitset n. puoli litraa vetävän astian. Lasipurkki on hommaan ihan sopiva. Sitten lurautat pari desiä kätesi tai oikeastaan mahasi lämpöistä vettä purkkiisi. Sitten sekoitat siihen ruisjauhoa, kunnes liemi on sellaista kiisselin vahvuista. Laita purkki jonnekin suht lämpimään. Kyllä villihiivat elävät huoneenlämmössäkin, mutta esim. jääkaapin päällä lämpimässä on niille mieluisammat olosuhteet.

Tämän jälkeen juureen lisätään joka päivä noin ruokalusikallinen jauhoa ja vähän lämmintä vettä. Juuren pitäisi pian ryhtyä kuplimaan ja haisemaan vähän kiljulta. Se on valmis 4-7 päivän kuluttua. Jos se alkaa pursuilla ulos purkistasi, niin heitä ylimääräinen mönjä pois

Juurta voi pakastaa ja sitä voi ilmeisesti säilyttää jääkaapissakin, kunhan hiivasivilisaatio on jo saatu menestymään. En ole itse tällaista kokeillut, mutta pikkulinnut kertoivat, että juurta pitää tällöin ryhtyä herättelemään lämmöllä tarpeeksi ajoissa ennen kuin leipää pitäisi saada. 

Oma taikinajuureni asuu yleensä kuivuneena puisessa tiinussa, mutta voi sitä pitää aina purkissakin ja ruokkia päivittäin. Tai sitten vaikka levittää leipomisen jälkeen vähän taikinaa lautaselle ja kuivattaa.


Tiinussa leipominen

(Ohjetta voi kohdasta 3 lähtien soveltaa myös ilman tiinua leipomiseen. Kaadat vain valitsemaasi pönttöön, vatiin tai vaikka ämpäriin valmista taikinajuurta noin desin tai pari ja aloitat.)

Annan vielä oman reseptini puisessa taikinatiinussa leipomiseen. Suosittelen tiinun käyttöä, jos olet niin onnekas, että sinulla on sellainen tai onnistut sen hankkimaan. Uudet ovat toki kalliita ja siistit ja luotettavat käytetyt ovat vähän kiven alla. Jotain muutakin astiaa voisi myös varmasti käyttää samalla tavalla, kunhan se ei ruostu tai vapauta mitään myrkkyjä taikinaan.

Oma tiinuni on käytettynä ostettu ja lahjaksi saatu, mutta se on peräisi Rauman Kiulu- ja Tynnyritehtaalta. (www.tynnyrit.fi)

Tiinu on siis leivän leipomista varten tehty puinen astia, jota ei koskaan pestä. Sen reunoille ja pohjaan jäänyt ja jätetty taikina kuivuu ja toimii seuraavan leivän juurena. Näin Suomessa on leivottu leipää iät ja ajat.

Mennään asiaan. Kuvaan liittyvä teksti on aina kuvan yläpuolella.

1) Juuri on kuivunut tiinuun ja se pitäisi herätellä.

2) Tiinuun kaadetaan lämmintä vettä ja seokseen lisätään jauhoa, kunnes saadaan sellaista löysää puuroa. Sekoitellaan välillä.

3) Juuri on herännyt ja työskennellyt ahkerasti yön aikana. Taikina kuplii ja turpoaa. Jos astia on liian matala, taikina saattaa lähteä omille teilleen.

4) Lähdetään lisäämään jauhoa ja vaivaamaan taikinaa! Muista myös suolata taikina makusi mukaan.

Pahoinpitele taikinaa vähintään kymmenen minuuttia. Hommassa pitää tulla hiki. Ei siitä muuten mitään kunnon leipää tule. Kuvassa on muotoiltavaksi valmis taikina, jossa näkyy selvästi nyrkiniskujen jälkiä.

5) Limpuiksi muotoiltu taikina. Yleensä teen niistä pyöreitä, mutta taikinasta tuli tällä kertaa tavanomaista suurempi ja kaiken piti mahtua tuolle pellille.

Muotoilemisen jälkeen nämä olisi hyvä saada jonnekin lämpimään nousemaan. Esim. jääkaapin yläpuolelle.

6) Limput valmiina uuniin. Niiden pitäisi olla kunnolla halkeilleita ja nousseita. Tähän meni tällä kertaa 4 tuntia.

Uuni lämmitetään niin kuumaksi kuin mahdollista. Minä joudun paistamaan nämä 250 asteessa, mutta kuumempi uuni olisi ihanteellinen.

7) Limppuja paistetaan noin 30-45 minuuttia. Ja sitten nautitaan. Tai nukutaan. Mutta nyt limput ovat valmiita.

Suu makiaksi kotitoffeella

Tarpeet:

• Kermaa 2 dl
• Voita tai margariinia n. 25g tai sopiva kökkäre
• Sokeria ehkä pari desiä

Joskus jopa kaltaiseni raavas mies kaipaa makeisia. Silloin turvaudun tähän "tohveeksikin" kutsuttuun herkkuun. Joudun yleensä ostamaan vain sen noin euron hintaisen kermapurtilon, kun muuta löytyy melkein aina kotoa.

Nämä aineet vain yksinkertaisesti sekoitetaan sopivassa suhteessa paistinpannussa ja sitten niitä paistetaan tai ehkä pikemminkin keitetään jatkuvasti ja reippaasti sekoitellen, kunnes toffee on valmista. Tähän menee vähintään vartti, mutta aikaa on hyvä varata enemmänkin. 

Valmis toffee on tietysti toffeen väristä. 

Valmiin oloinen toffee kaadetaan pellille tai vuokaan ja mahdollisesti avitetaan levitystä veitsellä tai vastaavalla välineellä. Sen annetaan jähmettyä ja jäähtyä, kunnes se on jähmettynyt ja jäähtynyt. Tämä tapahtuu aika nopeasti esim. parvekkeella.

Mitä enemmän sokeria laitat joukkoon, sitä murenevampaa toffeesta tulee. Pidän itse murenevasta toffeesta. Jos lisäät joukkoon siirappia, toffeesta tulee venyvämpää ja sitkeämpää. Sellaista tikkunekkutavaraa. Minun oma erikoisuuteni on kevyesti suolattu tohvee.

Joskus kokeilin käyttää rasvana ruokaöljyä ja korvata kerman kaurakermalla, mutta siitä tuli sellaista oikeastaan syömäkelvotonta tahmaa, vaikka taisin sen poskeeni pistelläkin. Varmasti tähän löytyy reseptejä muualta.

Sehän näyttää ihan... No, toffeeta se kuitenkin on. Ja hyvää sellaista.